Osittainen kuunpimennys n. klo 21.20, katu-ja pihavalot haittasivat kuvaamista ja kohdekin oli aika kaukana.
Iltapäivällä kuun noustessa se tuntui olevan paljon lähempänä ja värikin oli kultainen, nyt näyttää valkealta.
toivottelee Kiki
Kaikki toiminta ei kuitenkaan ole sammunut,esteetikko minussa koki elämyksen: moderni rakentaminen voi olla kaunista, käykää katsomassa tuota betoniseinää. Käykää katsomassa Hämeenlinnassa ihan vierestä.
Moda tuli ja selaisin sitä mieluusti, mutta ensin pitää tuulettaa - haisee turhan paljon.
Savon Sanomissa oli vähän tekstiä ja isompia kuvia neulomisesta, blogeista ym. En saa linkitettyä itse juttuun - valitan.
1. Äitini punainen mekko mahtuu myös minulle.
- Äetinj punane mekko mahtuu minullekkii.
2.Tarvitsetko apua kirjoitustehtävässä, jonka maantiedon opettaja antoi ?
- Tarviitko jeleppuuta siinä kirjotustehtävässä, minkä se muantiijon opettaja anto?
3.Hyvä on, tehdään niin kuin sinä ehdotit.
- Pitäskö sitä mukamas tehäkkii nii ku sinä oot sen arssinoena.
4.Isäni äiti kertoi hakevansa meidät noin klo 17.45.
- Minun mummoenj sano hakevasa meijät varttia vaelle kuus.
5. Matkustin Helsinkiin linja-autolla, koska myöhästyin junasta.
- No ku juna jätti niin pitikii männä sinne piäkaapunkii rynttämyllyllä.
6.Oletko nähnyt missään veljeni matkapuhelinta ?
- Et sitte ou nähnä missää poekapennu mäläkätintä?
7. Ostitko sen hameen, jonka näimme viime viikolla Hennes & Mauritzissa ?
- Mänitkö ostamaa sen hamee, mikä nähtii viime viikolla siellä hooämmän kaopassa
8.Olethan sinä jo kysynyt eiliset kotitehtävät ystävältäsi ?
- Et sitte ou tentanna niitä öylösenpäevän kottehtäviä ystävältäs ?
9.Minun on nälkä, voitaisiinko me mennä syömään ulos ?
- Nyt iski huiko, mäntäskös vahvistammaa henkvakkuutusta ulos.
10. Muista olla varovainen ja pidä matkapuhelin lähettyvilläsi.
- Out sitte turhia hötkyilemätä ja piät tuon mäläkättime kourassas.
Tämä murremeemi on kiertänyt lähestulkoon kaikkien blogeissa, mutta savolaisversioon en ole vielä törmännyt. Näin siis minun suussani nämä taipuisivat.