Tein aamulla lähtöä järjestötoimintaan ja otin reissukassista n:o 2 (se isompi) reissumeikkipussia ja vilkaisin kassinpohjalle ja yllätys, yllätys...
siellä oli...
kaivatuin, etsityin ja kadonneeksi itketty.
Pieni keräsein.
Nyt kudotaan huivi valmiiksi.
Värit on vain sinnepäin, miten sitä parempia keinovalon aikaan.
Järjestötouhusta sain virtaa itselleni.
lauantai 30. tammikuuta 2010
perjantai 29. tammikuuta 2010
Loma
Minulla on kokonainen viikko lomaa!
Töissä oli taas koko loppuviikon päiviä, jolloin ammattitaitoani punnittiin.
Ja olo on nyt kuin sillä tiejyrän alle jääneellä.
Onneksi on loma.

tiistai 19. tammikuuta 2010
Talviunta
Kiki nukkuu talviunta, kuin karhu pesässään.
Kaivaudun aamulla pakolliseen suoritukseen työpaikalle ja illallla palaan ilomielin kotiin. Nopea vilkaisu päivän tapahtumiin netissä ja painun peiton alle oikaisemaan selkää ja vihoittelevaa lonkkaa. Kahdeksan jälkeen iltakahvit ja silmät ristissä tehdyt iltatoimet ja pikapikaa takaisin peiton alle.
Onko maailmassa omaa sänkyä parempaa paikkaa?
Olen toki virkannut muutaman pylvään ja ketjusilmukan... valmistuu joskus.
Tänään piti ostaa jotakin, mitä ei ole vuosiin tarvittu, mutta nyt tarvitaan ... toppahousut.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010
Neuletapaaminen
Kun marraskuun lopussa olimme joukolla neulomassa (=Lettu ja minä), tuntui tammikuun loppu niin kaukaiselta, että sovimme tapaamisen tammikuun 12. päiväksi.
Siis ensi viikon tiistaiksi.
Säätietokin lupailee vähän pienempää pakkasta.
Kaikki entiset ja uudet niin blogilliset kuin blogittomatkin aloittelijat ja konkarit tervetuloa mukaan.
Paikka on sama Lapinlahden käsityökeskus, Juhani Ahontie 6. Aloittelemme n. klo 16.30. Sovimme samalla jatkosta, missä ja miten usein kokoonnutaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)