lauantai 26. lokakuuta 2013

Pitkästä aikaa käsitöitä

Pitkästä aikaa voin esitellä valmistuneita töitä. 
Ravelryssä kerätään tilkkuja ystävänpäivän yllätyspeittoon. Nyt on valmiina yksi tilkku, mutta saisinkohan tehtyä toisenkin. Langanpäät tästä pitää vielä päätellä, sitten voi matkata kokoojalle ja peitoidean äidille.


Sukkia tarvitaan aina, vauvansukkia on tarvittu tänä vuonna myös. Tällä kertaa tarvitaan kaksi paria, työkaverin perheeseen odotetaan kaksosia. Lankana yksi suosikkilankani Lanett ja puikkoina 2,25 knit pron puupuikot - ihanat. Ensin aioin tehdä kaksi selvästi eriväristä paria, mutta matkan varrella oli epävarmaa tuleeko tyttö ja poika vai kaksi poikaa, päätin sitten tehdä kaikki samanlaisia niin ei tarvitse arpoa mitkä sukat on kellekin. Tein näitä varsin hitaalla aikataululla, niin että päättelyvaiheessa löysin vain kolme sukkaa, vaikka olin varma, että kaikki neljä oli neulottu. No, lankaa ei ole enää ja odotin tuon neljännen ilmaantumista. Maanantaina kun etsin kokouspapereita tuo kateissa ollut sukka oli nenän edessä ja kokouspaperit piti tulostaa uudestaan. Ne taas löytyivät tänään lehtipinon pohjalta.

Ristipistot ovat olleet lepäilemässä pitemmän aikaa, mutta tällä viikolla tuli odottamatonta käsityöaikaa kun sain pari vapaapäivää viikolle, tosin töissä piti olla viikonloppu, mikä oli pelkästään kivaa kun lauantain jännityksestä lääkeasioiden parissa oli ohi. Pistelin sitten tuon toisen ruusun valmiiksi, enää yksi nuppu puuttuu. Pistely on tuntunut kivalta neulomisen lomassa. Tekeillä on myös vielä yhdet vauvansukat, teen niitä tässä pikkuhiljaa. Ne tarvitaan tammikuussa. lisäaikaa on vielä antanut loppuviikon "toipumisloma" olin torstaina luomenpoistossa kasvoista otettiin pois ainakin kolmetoista - varmaan enemmänkin ja vartalolta läksi neljä isoa luomea. En ole nyt liikkunut missään - huomenna saan liotella teipatut laput pois.
Tässä vielä koko kasa. Olen nauttinut näiden töiden tekemisestä. Näin syksyllä on ollut kiva rentoutua illalla ja olen muutaman kerran neulonut myös aamulla kun olen herännyt tarpeeksi aikaisin. Käsitöiden parissa olen voinut nollata työasiat mielestä. Samalla olen saanut tehtyä muutamia oman elämän päätöksiäkin, mutta niistä sitten kun asiat on ajankohtaisia.
Ensi yönä palataan taas normaaliaikaan, huomenna on tunti enemmän aikaa, käytetään se nautinnollisiin käsitöihin.