maanantai 18. helmikuuta 2013

Hitaasti

,
 Ostin viime kesänä Edinburghin reissulla kuningattaren laivalta pienen ristipistopakkauksen. Ompelin kesällä reunaraidan, sitten työ hautautui muutamaksi kuukaudeksi, mutta hyppäsi jokin aika sitten esiin ja halusi tulla tehdyksi. Minulla oli kyllä työn alla kaksikin työtä eli huoneentaulu ja pieni neule, mutta kumpikin sai jäädä odottamaan tämän vaatiessa huomiota ja aikaani. Olen yrittänyt pitää tämän viikonloppukäsityönä, eli perjantai-illasta maanantaiaamuun. Viikolla teen jotakin muuta.

Tässä tilanne perjantai-iltana.
Ja tässä sitten tilanne tänään. 
Ompelin muutaman piston tänä aamuna klo 4.38 kun Nukku-Matti tai Uni-Jukka hylkäsi minut. Uni tuli toki takaisin, joten painuin petiin, enkä jäänyt pistelemään tätä. 
Tässä on kymmenen väriä ja yhdelle riville tulee vain muutama pisto yhdellä värillä. Vain kerran on kahdeksan pistoa vieretyksin samalla värillä. Samalla kun pistelen en voi katsoa telkkaria enkä juuri kuunnellakkaan mitään etten sekoaisi. Minä nimittäin teen tätä ilman silmälaseja, näen sillä lailla paremmin ihan lähelle, mutta jo metrin päähän katsoessa tarvitsen lasit.
Ehkäpä jonakin päivänä voin esitellä uuden kirjanmerkkini valmiina. 
Muuten tällä kertaa nurjaa puolta ei sitten esitellä.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille, minulla on vielä kolme viikkoa töitä ennen kuin loma koittaa.