Näytetään tekstit, joissa on tunniste arpaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arpaiset. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Nyt on jo huhtikuu

Eipä ole tullut kirjoiteltua tänne mitään muutamaan viikkoon. Ristipistotyö ei ole vieläkään valmis, vaikka paljoa ei puutu.
Yksi työ kylläkin valmistui. Lomailin äitini luona maaliskuun loppupuolella. Äiti nakkasi minulle yhden pussukan, missä oli viimeistään kevättalvella 1985 aloitettu sukka. Tein sukan valmiiksi ja jopa sen toisenkin sukan. Vaikka otin lomalla yli 100 kuvaa, niin nämä sukat jäivät kuvaamatta. Jätin sukat äidin lahjavarastoon, koska tulivat kummallekin meille hieman liian isot.
Toista sukkaa aloittaessan pähkäilin kuinka saan tiheyden täsmäämään näin pitkän ajan jälkeen, mutta eipä ole 25 vuotta muuttanut neulekäsialaani miksikään.
Toinenkin käsityöpussukka vuosien takaa tuli vastaani, mutta siitä pitää kertoa myöhemmin, kunhan ehdin tarkastella ja valmistella kuvauskuntoon sen pussukan sisällön.

Toissapäivänä oli kivapostin päivä. Laatikossani oli muun mukavan lisäksi iso paketti, mutta ei yhtään vaalimainosta. Paketista paljastui Villavaaran arpajaisvoitto. Harmaata huivilankaa ja Villavaaran Mervin lempilankaa Zitronin Trekking hand art sukkalankaa, joka on minulle uusi mieluisa tuttavuus. Lisäksi paketissa oli hempeän sinisiä kynttilöitä ja ihanaista tummaa suklaata. Ja kaiken muun lisäksi komea kortti. Harmaa lanka hieman ujoa, ei vielä tiedä miksi haluaa, mutta sininen vyyhti hihkuu halusta lähteä huomenna Jyväskylän messumatkalle ja neuloutua huiviksi. Valitettavasti reissukäsityöksi on jo valittu toinen työ.
Kiitos Mervi mahtavasta palkinnosta!



Komea puikkorivi, mutta ei näistä ole neulomiseen.


Konnekoskea olen varmaankin esitellyt täällä ennenkin, tällä hetkellä vettä on sangen vähän.
Minun maisemassani pitää olla vettä.

Huomenna sitten Jyväskylään.

maanantai 10. elokuuta 2009

huh hellettä

Tästä piti kirjoittaa jo viikko sitten, mutta reipas meno töissä ja helle imaisikin minusta kaikki mehut ja pisti tilalle kolotusta ja jomotusta.
Mari arvuutteli heinäkuun alkupuolella toista nimeään - minun tuttavapiiriin kuuluu useampikin Mari Johanna ja sitä sitten veikkaamaan ja osuin oikeaan. Minä en yleensä voita arpajaisissa, mutta tänä kesänä on kaikki toisin ja tuli jo toinen voitto.


Tämä kaikki oli postilaatikossa viime tiistaina: kaunis bambuinen tiskiluuttu, suklaata (on vielä syömättä) ja mietelause kirja sekä kiva kortti. Kiitos Mari!

Neulottukin on, puikoilla on pikku-Elinan sukat äidin antamasta silkkivillasta. Purettu myös, nyt menossa toinen aloitus.

Yksi meemi on taas kiertänyt maailmaa:
1. Pehmeintä maailmassa -kesäinen järvivesi heinäkuisena iltana auringonlaskun aikaan.
2. Liian makeaa - kääretorttu, kotitekoinen
3. Mieluisin ääni - linnunlaulu hämärtyvänä alkukesän iltana (lehtokerttu, satakieli,
laulurastas)

4. Järkyttävin haju -humalaisen oksennus
5. Himottavan hyvää - kuivat lakut
6. Tuoksuu hyvälle - vastapestyt hiukset
7. Oudoin hajumieltymykseni - suon hajut.
8. Lapsuuden hajumuisto - mummon leipoma leipä ja pulla.
9. Kutittaa - villa ja muut eläinkarvalangat
10. Riipii korvia - vesiskootteri
11. Etova maku - keitetty maito, imelä
12. Pelottava ääni - tappelun äänet
13. Kylmää vai kuumaa - kylmää, mieluiten viileää ei jääkylmää.
14. Iljettää koskea - Kylmennyt vainaja. (joskus on vaan pakko)
15. Tuntuu hyvältä kädessä - Ruusupuiset puikot ja silkkilanka.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Postipäivä parhain

Eilen oli postipäivä "parraasta piästä". Hain aamupäivällä postista Tapion kaupan paketin. Samalla reissulla käytiin myös apteekissa ja kirjastossa. Piti laskea montako vetokoukkuautoa oli parkkipaikalla, tutkia autojen merkkejä ja malleja ja muistaa kuinka itsekin tuli käveltyä pitkin reunakiveystä aikoinaan. Tuokio reippaassa poikaporukassa oli yksi parhaista hetkistä työssäni. Tapion paketissa tuli muutama kerä Santorinia (oli halvennuksessa) siis vähän enemmän kuin tarvitsen. Neljä kerää upeaa tummaa lilaa Muscatia (näyttää kuvassa liian vaalealta) lähinnä tutustumistarkoituksessa ja kaksi kerää tummansinistä Cottonviscosea kesäpipoon (jos sitten tarkenisi paremmin). Pipo on pakko tehdä, kävin eilen illalla kampaajalla ja palattiin takaisin lyhyeen malliin, eihän tämä tukka kovin pitkä ollut vielä, mutta muistutti kiireisen työpäivän iltapuoliskolla harakanpesää, sellaista harmaata. Nyt on mukava olla. Kiitos Jaana!



Kotona odotti postilaatikossa pehmeä kirjekuori, pankin kirje ja päivän lehti.
Kuoressa oli kaunis Marimekon pussukka, Lapuan kankureiden pellavapyyhe ja suosikkilakuani. Palkinto Eilan blogiarvonnasta. Pussukka etsii vielä käyttötarkoitustaan, ihana pyyhe pääsee lasien kuivaamiseen. Minä arvostan erityisesti pellavatuotteita kodin tekstiileissä. Kiitos Eila!!!


Eikä se pankin kirjekään hullumpaa sisältänyt. Ihan kiva juttu sielläkin. Eilisen kaltaisia postipäiviä voisi oikeastaan olla useampiakin.

Nyt on alettava valmistautua juhannuksen viettoon: hankittava junalippu sunnuntaiksi ja pakattava kassi. Kameran paristot pitää ladata. Lähden huomenna suoraan töistä kohti mökkiä. No, hellehepeneet jääkööt suosiolla pois matkasta, otan farkut ja pitkähihaista mukaan, mökillä on työ- ja arkivaatteita pieni varasto, eiköhän tuolla pärjää. Reissuneuleeksi kesäpipo.

Ihanaa mittumaaria kaikille, älkää paleltuko kokolla!