Näytetään tekstit, joissa on tunniste muita hommia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muita hommia. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Haasteita II

Lupailin edellisessä postauksessa lisää haasteisiin vastaamista, mutta en vastaakaan siihen 
haasteeseen vaan vastattavaksi tuli toinen paljon vaativampi.
Helatorstaina teimme naapurini kanssa vahän pihapuuhia. Kävimme varastossa ja huomasimme, että siellä oli vettä lattialla, mutta emme heti saaneet selvää mistä sitä vettä oli tullut. Jatkoimme puuhailua ja samalla alkoi sataa kovemmin. Uusi käynti varastossa paljasti veden tulon; katto vuotaa suoraan minun varastokomeroon. Onneksi hidastelin matkalaukun varastoon viennin kanssa. Eipoähän kastunut edes se.
Kastui kuitenkin toinen laukku ja vieraspatja. Muuta arvokasta ei varastossa ollutkaan.

Tarkempi tutkiminen osoitti varastorakennuksen huonon kunnon. Joudumme purkamaan rakennuksen ja tekemään uuden. Minulle tuo haastetta tässä asiassa se, että olen taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja ja joudun vetämään useita kokouksia, pohtimaan rahoitusta, valitsemaan suunnittelijoita, urakoitsijaa ja miettimään miten missäkin vaiheessa toimitaan. Mistä väliaikaistilaa tavaroille, mihin rakennustarvikkeet, mitä materiaalia, mikä aikataulu... Onhan tässä muitakin hallituksen jäseniä, yksin tämä olisi liian iso haaste.


Vasta juhannuksena ehdimme mökille yökuntiin. Pihalla kukkivat sekä puolukka upein puhtaan valkoisin kukin että pieni ja vaatimaton vanamo.


 Ja lämmintä oli kesäpäivän tasauksen aikaan näin huimasti kuistilla.
Mutta eipä ollut hyttysiä!
Jotain hyvää sentään.

lauantai 25. toukokuuta 2013

Seinänpesu



Pohjoisen puoleinen seinä oli pahoin sammaloitunut. 
Seinä pestiin kuumalla vedellä ja pinta käsiteltiin suoja-aineella.

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Etsitään kutojaa

Etsitään villalankoja kutovaa ( kangaspuut).
Englannin kielen taito välttämätön. Mieluiten Itä-Suomesta.
Laita s-posti osoite kommenttilaatikkoon.

torstai 22. heinäkuuta 2010

Hikistä elitismiä

Tulin käymään pyykinpesussa kotona ja vaihdan kassin isompaan matkalaukkuun.
Tähän saakka lomani on mennyt melko perinteisesti: on syöty rantakalaa, paistettuja muikkuja ja tietysti mansikoita. Uitu, seurusteltu tuttujen ja tuntemattomienkin kanssa. Aivan perille saakka en tänne ehtinyt, mutta olin kuitenkin oppaana tanskattarelle, sainkin sopivasti verestää ruotsin taitojani, joita tarvitaan pian.

Käsitöitä puikoilla ja koukuilla en ole tehnyt, yhden haastellisen ompelutyön (patjan lyhennys)ja helppoja hommia eli housunlahkeita olen ommellut.


Tätä työvälinettä heiluttelin parina päivänä tuhoten mökkitien pajukoita. Siistiä tuli.
Tänä iltana piti aloittaa uutta työtä tai sitten oli aikomus jatkaa yhtä vanhaa, mutta eksyin naapuriin iltakahville ja soittamaan suutani.

otsikosta sen verran, että erään lehtijutun mukaan eliittiä ovat heinäkuun helteillä lomailevat, pätkätyöläiset kun raatavat, hiki on tullut joutenolossakin saati sitten pajukon leikkuussa.

Nyt jyrähtelee ukkonen.

torstai 1. huhtikuuta 2010

Hyvää pääsiäistä

Katson ikkunasta ulos ja mieleni tekee kauniiseen kevätpäivään mukaan. Kaupassa on lähdettävä käymään. Mietin ostoslistaa, Olen ollut viikonpäivät kovassa flunssassa ja mieli ei ole tehnyt "oikeaa" ruokaa vaan herkkuja. Nyt on kuitenkin katkaistava herkuttelu ja palattava arkeen.
Menossa on kolmas täysin äänetön ts. mykkä päivä, ennen tätä minusta vielä lähti narinaa ja pihinää, joten sain puhuttua tärkeimmät, mutta sitten ääni katosi kokonaan. Näin lomalla asia ei haittaa paljoa ja haittaa kuitenkin: olisin halunnut soittaa matkatoimistoon, nyt olisi aikaa jutella ystävän kanssa puhelimessa, sanoa pari sanaa sinne ja toiset pari tuonne.

Tein muutama vuosi sitten helmimunia, isossa on 700 - 800 helmeä pienissäkin n. 200, näitä tekee mieli tehdä lisää.



Toivottelen kaikille aurinkoista pääsiäistä!

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Kysymyksiä ja vastauksia

Missähän on minun nypylät?
Meinasin aloittaa kansalaisopistossa nypläyksen kymmenisen vuotta sitten, mutta porukassa tuli riitaa seuraavista opiskelukerroista ja se oli liikaa minulle. En jatkanut. Hankin kuitenkin muutaman parin nypylöitä, mutta nyt ei ole pienintäkään tietoa missä ne ovat. Peruslyönnit opettelin sitte omin päin ja nypläsin vähän matkaa kapeaa pitsiä muistaakseni käsityölehden oppien avulla, sain jopa ihan oikeannäköistäkin aikaan. Kansalaisopistossa olisi nyt taas tarjolla kurssi, opettaja on vaihtunut ja ainakin yksi riitelijä on on muuttanut pois.
Toinen vaihtoehto olisi kerrata kieliä.

Neuletapaamiset, missä ja milloin?
Kokoonnuimme viime talvena käsityökeskuksessa ja olemme sinne edelleen tervetulleita, päivää vaan pitää vaihtaa. KIP-päivänä oli puhetta tapaamisen järjestämisestä Iisalmessa, mutta minun työajat ja bussiaikataulut eivät käy yhteen niin hyvin että voisin käydä Iisalmessa, tietysti voisin hankkia oman auton ihan neuletapaamisia varten, muutenhan en sitä toistaiseksi tarvitse. (onko olemassa merkkejä/malleja knit, purl, yarn, garn, needle, yms. tarkoitukseen sopivaa värin ei tarvitse olla pätkäriäkätty)
Tähän asiaan toivon kannanottoja kaikilta asiasta kiinnostuneilta, sekä aiemmin mukana olleilta, että mukaan haluavilta ja muiltakin ihan muuten vaan.
Yritetään löytää mahdollisimman sopiva ratkaisu kaikille.
5.9. olen lupautunut käsityökeskuksen syyskauden avajaisiin neulomaan sukkaa ja esittelemään myös neuletapaamista. Toivotaan runsasta osanottoa sinnekin.

Kesä loppui täällä klo 14.50, helle meni piiloon ja sade tuli ja on jaksanut vaikuttaa jo liki seisemän tuntia. Hih! Syksy tulee- saa neuloa. Onhan siinä välissä syyskesä ennen totaalista syksyä.

Ennustus: ensilumi sataa syyskuun lopussa/ lokakuun alussa. Perinnetieto, katsotaan kuinka käy.

Nyt nukkumaan, että saadaan riittävästi unta.

maanantai 8. kesäkuuta 2009

Pienenpieni puutarhani


Kotiin on kiva tulla. Tämä kaunotar tervehtii minua ulko-oven luona. Ruukku on ikivanha muoviruukku ja siinä kasvaa nyt lobeliaa, pelargonia tai tuttavallisemmin pelakuu ja vielä yksi taimi kesämurattia. Muratti säilyy myös talven yli vihreänä.

Tämän orvokkiamppelin hankin jo toukokuun alussa, Hyvin on kestänyt kylmät yöt ja ne muutamat paahteisetkin päivät.


Toinen ruukku on aivan samanlainen kuin edellä esiteltykin.
Hyötypuutarha ( se persilja) oli vielä nuutuneen näköinen, en esittele sitä vielä.
Kovin paljon en viitsi laittaa kukkia parvekkeelle, kun pitää välillä turvautua naapurin rouvan apuun kastelussa.
Nyt nukkumaan. Huomenna on heti aamusta lohjenneen hampaan korjausta. Pitää olla virkeä heti aamusta.

maanantai 25. toukokuuta 2009

Erilainen käsityö


Vapun aikaan nopeasti sulavat lumet saivat pienen tulvan aikaiseksi. Tämä kaunis koivikko oli uhattuna, koska tien alla oleva putki oli vielä jäässä. Koivikossa vasemmalla on lapsuuteni leikkipaikka.

Tilanteen helpottamiseksi

rakensin puron.