Eilen illalla oli maailmanloppua enteilevä verenpunainen auringonlasku, mutta minulla ei ollut kameraa mukana ulkona ja kännykän kuvat eivät ole tarkkoja. Tänään, kun päivä menee taas kohti kevättä ja kesää oli kamera valmiina, mutta punainen vähempänä.
lauantai 22. joulukuuta 2012
Mikä ihmeen
Eilen illalla oli maailmanloppua enteilevä verenpunainen auringonlasku, mutta minulla ei ollut kameraa mukana ulkona ja kännykän kuvat eivät ole tarkkoja. Tänään, kun päivä menee taas kohti kevättä ja kesää oli kamera valmiina, mutta punainen vähempänä.
keskiviikko 12. joulukuuta 2012
Berliini
Etsin elokuussa matkaa matkaa Tampereen messuille. Samalla matkanjärjestäjällä oli myynnissä myös matka Berliinin joulumessuille. Koska Tampere on koluttu niin monta kertaa niin päätin lähteä vähän isompaan kaupunkiin.
Berliini ei ole ollut unelmieni matkakohteiden listalla lähinnä karmean menneisyytensä takia, mutta bussikuljetus kotikylältä, edullinen hinta ja sopiva ajankohta saivat minut lähtemään.
Lauantai-iltapäivällä tutustuimme hämärtyvään kaupunkiin kiertajelulla.
Syksyn ensimmäinen flunssa verotti voimia niin että shoppailu jäi hotellin kulman takana olevan marketin nenäliinoihin ja kahviin ( oli parempaa kuin hotellissa).
Tämä soittava enkeli oli suosittu kuvauspaikka.
Flunssa vie vieläkin voimia, en jaksa laittaa linkkejä.
Joulukorttien kirjoituskin tuntui urakkatyöltä, vaikka kyseessä oli valmiit kortit, ei niin kuin useana aiempana vuonna, jolloin olen itse tehnyt kaikki.
perjantai 23. marraskuuta 2012
Vähän
Varren mallineuletta vaihtelen tässä lähtökohtana 2o1n ja kaksyhteen -langankierto vuoroin oikealle ja vasemmalle.
maanantai 10. syyskuuta 2012
Raskasta
tiistai 7. elokuuta 2012
Vanhus työssä eli hyvin ompelee 100 vuotias
sunnuntai 29. heinäkuuta 2012
torstai 12. heinäkuuta 2012
Märkää
perjantai 18. toukokuuta 2012
Seitsemän satunnaista
lauantai 5. toukokuuta 2012
Valmista tuli!
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Vain yksi
VAIN YKSI VYYHTI LANKAA, mutta se olikin sitten Himalajalla elelevän jakkihärän alusvillasta kehrättyä, ihanan punaista (minulla on menossa punainen kausi).
Lanka on ihanan pehmoista ja varmasti lämmintäkin, tästä tulee pieni huivi.
sunnuntai 12. helmikuuta 2012
22222
Edit: Pongaus ohi. RitvaL oli onnekas, lähetätkö yheystietosi s-postiin kiki58@live.fi
Muistaminen menee työkiireiden takia loppuviikkoon.
lauantai 11. helmikuuta 2012
TAITO-ARVONTA
Bloggaajille ja facebookkaajille arvonta!
Nyt ei luvata tilpehöörejä, eikä Ruattin risteilyitä vaan aitoa asiaa.
Taito-lehti järjestää bloggaajille ja facebookkaajille arvonnan, josta voi voittaa vain järkeviä asioita:
- lahjakortit Ilun Handuun (100 euroa) http://www.handu.fi/shop/
- Titityyhyn (50 euroa) http://www.titityy.fi/
- Villavyyhtiin (50 euroa) http://villavyyhti.fi/
- sekä kaksi Taito-lehden vuosikertaa.
NÄIN OSALLISTUT ARVONTAAN:
jaa tämän tapahtumailmoitus blogissasi tai Facebook-sivuillasi ja ilmoita siitä sitten sähköpostilla osoitteeseen: toimitus(at)taito.fi.
Yhdestä julkaisusta saat yhden arpalipun ja jos joku mainitsee tilauksen tehdessään lukeneensa tästä kampanjasta blogistasi, saat peräti 10 arpalipuketta! Arvonta on voimassa 2.3.2012 asti.
Samaan syssyyn huipputarjous Sinulle:
tutustumisjakso (6kk/3kpl) supersome-hintaan 20 euroa! (Norm. 27 €)
http://www.taito.fi/some
Suomalaisen käsityötaidon puolestapuhuja, 105-vuotias klassikko elää tätä päivää jalat tukevasti juurissa ja tukka tuulessa tuivertaen. Kuusi kertaa vuodessa asiaa käsityön ilmiöistä, tekijöistä ja tekniikoista. Tule mukaan värikkäiden tekijöiden matkaan!
http://www.taito.fi/
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
Mitä on todistettava
Sukat minulle itselleni aloitettu joskus lokakuussa ja valmistuneet tänään. Kärjestä varteen, mallineule täältä, mutta omin säädöin.
Lanka on arpajaisvoitto Merviltä, puikot lempparini ruusupuiset 2½ ja lankaa meni miltei koko vyyhti.
MOT: osaan yhä neuloa.
Kuva on huono, ei ihan noin kirpeää sinistä vaan tummempaa ja rauhallisempaa.