keskiviikko 31. joulukuuta 2008
Hyvää uutta vuotta 2009
tiistai 30. joulukuuta 2008
Vuoden viimeisiä
Tein vähän jouluruokia ennen joulua, varsinaisesta ruokinnasta vastasi äitini ( ostoruokia, ite keitettiin perunat) myyjäisistä ostamani puolukkakakku osottautui herkuksi. Joulupöydässä tulin valitelleeksi hierimen puutetta, kun tein leipää niistä miehen voittamista sukukokousjauhoista. Ne ovat ruisjauhoja ja aion tehdä vielä oikeaa hapanleipää.
Äiti haki komerosta mummon vanhan hierimen ja antoi sen minulle. Ihanan silkkinen pinta. Vietin tapanin jälkeisen viikonlopun Varkaudessa, lauantaina katsastin paikalliset alet - ei mitään.
Eilen sitten palasin kotiin Kuopion kautta. Löysin lauantain hautajaisiin twinsetin ja hatun, sellaisen kaksikymmentäluvun mallisen, pienilierisen. Tuhlasin pois myös jo kesällä saadut lahjakortit. Kuopiossa tai oikeammin sikäläisissä kaupoissa on jotakin mikä vei ääneni, sama juttu oli aikaisemmin syksylläkin.
Kotona tiesin postilaatikon olevan halkeamaisillaan. Jos laatikon päälle sataa millikin lunta laatikko täyttyy mainoksista. Minulla on ei-mainoksia lappu laatikon kannessa, mutta ilmeisesti pitää tehdä myös toinen sisäkanteen ja vaikka laatikon laitaankin. Laatikossa oli vain viisi mullikkaa ja kaunis paketti. Lähettäjäksi paljastui Pirjo-Riitta ja paketissa oli ihanaa saippuaa: kookoksen, kahvin ja tyrnin aromeilla höystettyinä. Ihania, eihän noita voi käyttää. Kiitos Pirjo-Riitta tuhannesti!!!
Toivotan kaikille hyvää uutta vuotta ja intoa pakertaa kauniita käsin tehtyjä töitä olipa sitten kyse neuleista, saippuasta tai hierimistä.
perjantai 19. joulukuuta 2008
Raskas viikko
Viikko ennen joulua on kiireisin ja raskain työssäni: on joulujuhla, jonka järjestelyt, ohjelmanharjoitukset ja esittäminen pitävät kiirettä yllä. On työnantajan järjestämä jouluruokailu, pitkä päivä joulua odottavien lasten kanssa (tänään olisi ollut tarjolla vielä extra tenavia, mutta sanoin EI ja sitten kaduin kieltoani, mutta en perunut päätöstäni). Viime perjantaina oli työpaikkani jouluruokailu: jaoin tunnin verran laatikoita, kinkkua, rosollia ym kaikki perinteiset jouluruuat: ruuanjakaminen on yksinkertainen työ tavallisena päivänä, mutta tuon ruokamäärän kanssa kun piti muistaa myös ruokavaliot... onneksi ruokaähky syödään vain kerran vuodessa työpaikalla.
Pari tuntia sitten sain suruviestin: etäisempi ystäväni on siirtynyt ajasta iäisyyteen vaikean sairauden murtamana. Käytän tässä sanoja, jotka tuntuisivat hyvin teennäisiltä toisaalla, mutta nyt ovat ainoa tapa kuvata tuon upean ihmisen taistelun päättymistä. Hän sai olla omassa kodissaan viimeiset päivänsä ja siellä myös nukkui pois.
Myös veljeni lapsuuden ystävä menehtyi pari viikkoa sitten pitkäaikaisen sairauden komplikaatioihin ja hänet on saatettu hautaan eilen.
Tähän viikkoon mahtuu tokimyös iso ihana ilonaihe: mies pääsi jatko-opiskelemaan, vaikka ei olekaan AMK, mutta taisivat valinnassa painaa myös nuo vuosien varrella hankitut lisäopinnot.
Käsitöistä ei ole kuvia, olen toki tehnyt joulukortteja ja löysin hyvän askartelutarvikkeiden verkkokaupankin: sinellin. Tein tilauksen maanantai-iltana ja eilen tilaus oli postilaatikossa.
Tavara oli juuri sitä mitä tilasinkin ja korkealaatuista. Minä lasken aina bussimatkat mukaan, jos lähtisin hakemaan vastaavaa tavaraa lähikaupungista, eikä olisi mitään varmuutta saanko haluamani vai ei oo/ eikä huomenna tule-palvelua.
Tänään satoi vettä ja räntää... ennen oli kovia pakkasia. Äiti sanoi järven olevan taas musta ... lähteekö ohut(2,5cm) jää pois niin kuin teki pari vuotta sitten.
Minulla alkoi loma, töihin sitten taas 5.1. ensi vuoden puolella.
Sunnuntaia on joulumyyjäiset, mistä ajattelin hakea sen perinteisen hedelmäkakun, itse ajattelin tehdä punakaalihauduketta ja jos leipoisi joululeipää.
keskiviikko 17. joulukuuta 2008
Juolumeemi
Nappasin tämän Matleenalta
Pidätkö joulusta? Miksi?
Teen joulua elokuun alusta saakka töissä, en jaksa innostua siitä enää joulun aikaan kovinkaan paljon.
Miten tahtoisit viettää joulusi? Kenen kanssa? Missä?
Rauhassa, ilman hälinää. Miehen kanssa, vaikkapa mökillä kaksin.
Onko sinulla joulukalenteria? Minkälainen?
Ei ole.
Pelkäsitkö pienenä joulupukkia?
Ei kiltin tytön tarvinnut.
Mikä on ensimmäinen muistamasi joulu?
Olin puolitoistavuotias, muistan kun tätini leikki tip-tap, muistan tädin leningin värin: kaunis sininen ja liikkuvat sormet, sanottiin "Saara-täti".
Missä vietät joulusi tänä vuonna?
Lapsuuden kodissani.
Oletko ollut tuhma vai kiltti tänä vuonna?
Tietysti kiltti.
Mitä toivot eniten jouluksi?
Kun saisi levätä näistä työkiireistä.
Nimeä mieluisin jouluruokasi:Mikähän se olisi?
Sekahedelmäkiisseli ja rosolli.
Oletko kenties jo ostanut/saanut valmiiksi kaikki aikomasi lahjat?
Emme lahjo toisiamme.
Mikä on sinun kaunein joululaulusi?
Oi jouluyö ja Pieni rumpalipoika. Varpunen jouluaamuna, sitä EN siedä!!!
Paras jouluaiheinen leffa?
Tulitikkutyttö
Paras joulumuisto?
Kun veljeni sai lahjaksi kirveen ja nukkui se tyynyn alla jouluyön.
Mitä joulussa odotat eniten?
Herätä jouluaamuna mieheni vierestä.
Minkälainen joulukuusi teillä on?
Kaunis sinikuusi pihalla.
Osallistutko salaiseen pikkujoululahjojen vaihtoon koulussa tai työpaikalla?
Emme vaihda lahjoja työpaikalla.
Onko sinulla pikkujouluja tiedossa?
Pikkujoulut on pidetty, teatteria ja hyvää ruokaa.
Kuinka monta joulukorttia lähetät?
Tein kolmisenkymmentä, ennen tehtyjä oli jonkin verran ja vielä teen alle kymmenen korttia. Yhteensä noin viisikymmentä.
Joulutoiveesi?Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto.
Meemi on tässä vapaana mukaan otettavaksi ja omaan blogiin liitettäväksi!
sunnuntai 14. joulukuuta 2008
Haave - haaste - hömppä
lauantai 13. joulukuuta 2008
Sevishän se tämäkin asia
Joulutesti hesarin nettisivuilta
Joulu koskettaa sinua
Maa on niin kaunis... Oikea joulu alkaa joulurauhanjulistuksesta.
Nyt on aika rauhoittua ja muistaa mistä joulussa on oikeasti kyse.
Työ: Jouluna arkiset askareet saa jättää hetkeksi ja keskittyä todelliseen joulun sanomaan.
Raha: Kuluttaminen joululahjoihin on turhaa.
Lahjoittamalla rahaa hyväntekeväisyyteen voit ilahduttaa tuntemattomia.
Rakkaus: Joulun teema on lähimmäisenrakkaus.
Mitä pukki tuo sinulle: Samuli Edelmanin uuden Virsiä-levyn.
Kävin tänään Kuopiossa, haettiin tietokoneet (ostettiin molemmat, mies ja minä uudet kannettavat) sitten mentiin tänne ja vaatetettiin mies Turon vaatteilla. (olin Turolla ompelemassa kevättalven -86)
Sopivasti kaupasta lähtiessä tuli vastaan tämän liittymä ja käytiin katsomassa siltoja. Sitten kiireellä syömään, kun aikaa meni parkkipaikan etsintään ja kotia kohti. En käynyt Kuopiohallin joulumyyjäisissä,en keskustan kaupoissa enkä edes pahemmin vilkuillut sivuilleni torilla vaikka sen halki kuljin syömään ja pois.
Päivän väri oli harmaan erisävyt: tumminta oli sulavesi silloilta, muu maisema oli vaaleampaa.
Nyt suihkuun karistamaan kiilteet iholta, olen siis askarrellut... joulukortteja tietysti.
maanantai 8. joulukuuta 2008
Nuori vai vanha itsenäisyys
torstai 4. joulukuuta 2008
Hiljaa kutoen...
Pääsin härpäkettä kutoessa herkun (lue: silkkisekoitteen) makuun, joten tietysti halusin lisää. Tämä ohut lanka tuntui parhaiten luontuvan käsineiksi äidilleni. Jos eivät valmistu jouluksi, seuraava määräpäivä voisi olla maaliskuun puoliväli ja äidin kasikymppiset. Teen pelkkää oikeaa, kun tuota luonnnon valoa on rajallisesti tarjolla ja tekovalkealla on vähän vaikeampaa nähdä tarkasti.
Hyvähän tässä on kutoa kun saa olla ihan hiljaa, minulta meni ääni tiistaina, ei kurkkukipua tai edes punoitusta kurkussa vähän lämpöä ja vain pieni pihinä. Menen kohta lääkäriin hakemaan saikkua, puhetyöläinen kun olen. Taidan samalla testata palveluiden pelaamista viittomakielellä. ... en vaineskaan, tuntevat minut teekoolla liian hyvin, kun kuuluun joukkoon.
Eräänä hurjana hetkenä ajattelin lajitella lankani omiin ryhmiinsä: ohuet sukkalangat, puuvillat, pois joutavat, jne. En kuitenkaan ole vielä tähän sortunut.
tiistai 2. joulukuuta 2008
Härpäke
Kehnot kuvat.
Härpäke eli leuanlämmitin on valmis. Kevättalvella 1966 oli kovia yli 30 asteen pakkasia ja silloin paleltui ekaluokkalaisen leuanalus. Sen jälkeen on syksyinen pohjatuuli saanut ihon aristamaan .
Pidän aina takin kaulukset korkealla ja minulla voi olla kaksikin kaulahuivia kaulassa (toinen takin alla ja toinen pitämässä takin kauluksia pystyssä.
Tampereen messuilla annettiin lehtitilauksen kylkiäisenä yksi kerä Teeteen Primaveraa.
Yhdestä kerästä nyt ei paljoa tee, mutta ajattelin sen kuitenkin riittävän kaulanlämmittimeen. Olin joskus katsellut Knittystä Tudoraa ja nyt tartuinkin tuohon malliin. Neuloin ihan ohjeen mukaisesti ja eilen illalla sain työn pois puikoilta, enkä ollut tyytyväinen: liian lyhyt, muistutti hirttoköyttä ja napituslista ei ollut yhtään mieleinen. Päätin, että jotakin on tehtävä, mutta mitä... asia jäi hautumaan yöksi ja viiden maissa heräsin ja ajatus oli kirkastunut, purin napituslistan pois, loin yhden mallikerran 12s ja napituslistaa varten 6s. Kiinnitin uuden neuleen ennen tehtyyn neuloessa ja kun työ valmistui olin tyytyväinen. Sovittelin tuossa kuvia ottaessa ja voi olla että tätä voi pitää, ei kutittanut ihan hirveästi. Napit menee vaihtoon, tähän hätään ei ollut sopivampia nappipurkissani.
Tekniset tiedot: Teetee Primavera väri 586
50g, 75% merinovilla 25% silkki, kerä n. 115m, sopivan tiheyden sain 3½ puikolla.
Lankaa meni 35g.
Nyt lähden testaamaan toimivuutta kauppareissulle, olen siis taas saikulla ja syykin on vanha tuttu riesani: astma.