keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Juolumeemi



Nappasin tämän Matleenalta


Pidätkö joulusta? Miksi?
Teen joulua elokuun alusta saakka töissä, en jaksa innostua siitä enää joulun aikaan kovinkaan paljon.

Miten tahtoisit viettää joulusi? Kenen kanssa? Missä?
Rauhassa, ilman hälinää. Miehen kanssa, vaikkapa mökillä kaksin.


Onko sinulla joulukalenteria? Minkälainen?
Ei ole.

Pelkäsitkö pienenä joulupukkia?
Ei kiltin tytön tarvinnut.


Mikä on ensimmäinen muistamasi joulu?
Olin puolitoistavuotias, muistan kun tätini leikki tip-tap, muistan tädin leningin värin: kaunis sininen ja liikkuvat sormet, sanottiin "Saara-täti".


Missä vietät joulusi tänä vuonna?
Lapsuuden kodissani.


Oletko ollut tuhma vai kiltti tänä vuonna?
Tietysti kiltti.


Mitä toivot eniten jouluksi?
Kun saisi levätä näistä työkiireistä.


Nimeä mieluisin jouluruokasi:Mikähän se olisi?
Sekahedelmäkiisseli ja rosolli.


Oletko kenties jo ostanut/saanut valmiiksi kaikki aikomasi lahjat?
Emme lahjo toisiamme.


Mikä on sinun kaunein joululaulusi?
Oi jouluyö ja Pieni rumpalipoika. Varpunen jouluaamuna, sitä EN siedä!!!


Paras jouluaiheinen leffa?
Tulitikkutyttö


Paras joulumuisto?
Kun veljeni sai lahjaksi kirveen ja nukkui se tyynyn alla jouluyön.


Mitä joulussa odotat eniten?
Herätä jouluaamuna mieheni vierestä.


Minkälainen joulukuusi teillä on?
Kaunis sinikuusi pihalla.

Osallistutko salaiseen pikkujoululahjojen vaihtoon koulussa tai työpaikalla?
Emme vaihda lahjoja työpaikalla.


Onko sinulla pikkujouluja tiedossa?
Pikkujoulut on pidetty, teatteria ja hyvää ruokaa.

Kuinka monta joulukorttia lähetät?

Tein kolmisenkymmentä, ennen tehtyjä oli jonkin verran ja vielä teen alle kymmenen korttia. Yhteensä noin viisikymmentä.

Joulutoiveesi?
Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto.



Meemi on tässä vapaana mukaan otettavaksi ja omaan blogiin liitettäväksi!

Ei kommentteja: