sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Sunnuntai-illan kuulumisia

Päivä meni kellonsiirron, ruuanlaiton suunnittelun ja jalkapallon (oho!) katselussa ja kudoinhan minä hieman. Baskerinalku on nyt tämännäköinen.

Kudon ilman ohjetta, lasken silmukoita, että tulee tarpeeksi lisäyssilmukoita. Yritin ensin kaksinkertaisella langalla, mutta tulos olisi ollut superpakkasia varten, eikä näihin päiviin. Vaihdoin sitten puikot ohuempiin, langan yksinkertaiseksi. Kudon molempia lankoja vuorotellen nurjia ja oikeita silmukoita vaihdellen. Lopputulos on enempi täysi ympyrä kuin tuossa näkyy, en kuitenkaan halua täyttä lautasta vaan vähän suppeamman, eli pyöreämmän päälaen.

Illan parasta antia oli kuitenkin tämä. Nuorten omin voimin toteuttama musikaali. Kirkko oli melkolailla täynnä.

Ja ihanaa oli huomata myös parantunut kuntoni, pystyn kävelemään paljon nopeammin kuin viime kuun lopussa eikä välillä tarvitse pysähtyä ottamaan astmalääkettä eikä hiljentää vauhtia ennestäänkin hiljaisesta vauhdista. Kumpa astma nyt pysyisi kurissa edes jonkin aikaa.

Nyt kudin käteen ja seuraamaan vaalituloksia, oma ehdokkaani meni valtuustoon ja onneksi myös kakkossijalla ollut meni läpi, vaikka en molempia voinutkaan äänestää.

lauantai 25. lokakuuta 2008

Lankaa lauantaisin

Viikko sitten kävin emäpitäjässä eli synnyinseudullani ja ostin viisi kerää sirdar reflection lankaa täältä. Tarkoitus on tehdä jotakin olkapäille, liikkeessä oli kiva pieni pontso, jonka tapaiseen langat on suunniteltu.

Tämänpäiväinen kaunis aurinkoinen sää houkutteli käymään naapurikaupungissa Iisalmessa, jossa olen käynyt viimeksi pari kuukautta sitten. Etten olisi ollut liikkeellä "iliman aekojaa" niin kävinpä lankakaupassa. Minulla on muutaman vuoden vanhaa harmaata silkkilankaa, joka tahtoo baskeriksi, mutta haluan siihen vähän särmää, ihan sileä perusbaskeri ei kiinnosta. Lankakaupassa oli tarjolla kaunista raudanharmaata schachenmayr nomottan arabellaa, jossa on hapsua, nauhaa, paljettia ohutta ja paksumpaa kohtaa eli kaikkea sitä mitä efektilngassa voi olla. Tässä langassa oli vielä hinta kohdallaan vain 5,3€/100g kun puolta kevyemmät kerät olivat miltei samanhintaisia.Kuvassa on turhaa keltaisuutta, mitä langassa ei ole kuitenkaan. Kuvat otin päivänvalon aikaan, mikä on kohta harvinaisuutta minulle. Tarkoitus oli ostaa myös kirkasvalolamppu pimeyttä torjumaan, mutta sitä ei löytynyt. Pitää vielä kysyä paikallisesta sähköliikkeestä, mutta jos hinta on paljon kallimpi kuin täällä niin sitten tilataan.
Nyt keitetään iltakahvit ja puikolle otetaan kipuavun silkkivilla, äidin artroosi on taas tosi pahana ja kaikki hoito on tarpeen.

torstai 23. lokakuuta 2008

Paketti ja plakaatti


Eilispäivä, torstai, oli yllätysten päivä.
Snyni, tuo yllätysten mestari, sai minut mykistymään. Tuli paketti - ihan vaatimaton ruskea pahvipaketti, joka piti tiukasti salaisuutta sisällään. Sen vajaan parikymmenminuuttisen aikana, mikä jäi töistä paluun ja illan kokouksen väliin, minun olisi pitänyt tulostaa esityslista, talousarvio ja toimintasuunnitelma mutta minä seisoin suu auki tuon paketin äärellä, sen sisältö oli mahtava:


Kolme kerää ihanaa mohairlankaa: Gedifra easy soft: 48% mohair, 42% polyamidi ja 10% kasmiria. Väri on vahva pinkki ( kunnon käsitystä saati kuvaa minulla ei vielä ole pimeyden takia) ja lanka tuntuu nimensä veroiselta tosi pehmeältä. Sny ehdottaa huivia, malli tuli heti kun kosketin lankaa: feather and fun, suosikki pitsini mohairlangalle.

Mutta eihän se tähän jäänyt, vaikka jo tässä olisi ollut yllin kyllin, siellä paketissa oli vielä Lace and eyelet stitches 250 to knit by Erika Knight, siis 250 erilaista pitsi ja reikäkuviomallia. Yksi on jo tahtomassa sukanvarteen.
Suuret kiitokset ystäväni!
Kuvia tulee kun valkeus voittaa pimeyden.
Nyt kun tilanne on tämä minä toivon kudonta-aikaa ei minuutteja, eikä tunteja vaan useampia vuosia.
Mutta eihän se yllätysten saanti tähän jäänyt:
Pico y arte tuli eilen Amalialta
















Maininnan eteenpäin jakamisen sääntöjä ovat:
1) Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfääriin tehdyn panostuksen johdosta millä tahansa maailman kielellä.
2) Jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin.
3) Palkinnonsaaja panee palkinnon logon blogiinsa.

4) Logo tulisi linkittää alkuperäispalkinnon osoitteeseen.

5) Palkinnonsaaja julkaisee säännöt omassa blogissaan. Kansainvälisen, Uruguaysta alkunsa saaneen palkinnon alkuperäiset säännöt ovat tässä.
Ja eteenpäin tämä lähtee:





Useampikin olisi voinut tämän saada, mutta noudatetaampa sääntöjä.

tiistai 21. lokakuuta 2008

Kuntotesti

Ihan uteliaisuudesta piti suorittaa. Olisipa fyysinen kunto samaa tasoa.

Kuntotestin tulokset
Onneksi olkoon. Olette nyt suorittanut Kulttuurikuntotestin. Seuraavassa todetaan teidän tuloksenne.

Nimi:
Kulttuurikuntopotilas
Ikä:
40-59 vuotta
Kulttuurikuntopisteesi:
8.71
Olette huippukunnossa.
Kulttuurikuntonne on optimitasolla. Teille suositellaan kulttuurin harjoittamista nykyisellä tasolla jatkossakin.
Kulttuurikuntopotentiaali:
Vastauksienne perusteella laskettu Kulttuurikuntopotentiaalinne on huomattava. Toisin sanoen, ylikunnon vaara tulee ottaa huomioon jo ensimmäisiä kunnonparannustoimenpiteitä tehdessänne.
Muihin testin tehneisiin verrattuna kulttuurikuntonne on:
Muihin testin tehneisiin verrattuna teidän kulttuurikuntonne on parempi.
Teidän kaltaisiinne ihmisiin verrattuna kulttuurikuntonne on:
Teidän kulttuurikuntonne on täsmälleen sama kuin testiin vastanneilla keskimäärin.
Hyvän elämän kannalta tavoittelemisen arvoinen kulttuurikunto:
Tämänhetkinen kulttuurikuntonne mahdollistaa teille hyvän elämän. Teidän on kuitenkin syytä muistaa, että kaikki kulttuurin hyvät vaikutukset eivät varastoidu, vaan teidän hyvinvointinne jatkossa riippuu suuressa määrin siitä, miten kykenette pitämään suhteenne kulttuuriin ennallaan. Tämä ei toki tarkoita, etteikö vaihtelu voisi tehdä teillekin hyvää.
Teidän elämäntilanteenne:
Teidään elämänvaihettanne leimaa mahdollinen kypsyminen ihmisenä, johon liittyy myös kypsyminen yhdessä kumppaninne kanssa. Koska teillä ei ole jatkuvaa vastuuta lasten kasvattamisesta, mahdollisuutenne harrastaa kulttuuria ovat hyvät. Mikäli asemanne työelämässä on jossakin määrin selkeytynyt teille saattaa olla mahdollista vapauttaa entistä jonkin verran enemmän voimavaroja kulttuurin alueelle. Parisuhteessa elävänä joudutte kuitenkin huomioimaan kumppaninne ja mahdollisuutenne harrastaa kulttuuria saattavat jossakin määrin riippua kumppaninne suhtautumisesta aihepiiriin.
Teidän Lähipiirinne:
Olette sikäli onnellisessa asemassa, että lähipiirinne harrastaa kulttuuria jotakuinkin samalla tavalla kuin te itse. Voitte tällä tavoin katsoa kuuluvanne jonkinlaiseen kulttuuriyhteisöön, jossa voidaan myös käydä mielekästä keskustelua kulttuurin sisällöistä. Teidän kannattaa suhtautua lähimpiin ihmissuhteisiinne myös arvokkaana kulttuurivoimavarana.
Kulttuurin harrastamisen mahdollisuuksia ovat paikkakunnallanne:
Asuinpaikassanne on jonkin verran kulttuuripalveluita. Halutessanne voisitte ehkä aktiivisesti osallistua niiden kehittämiseen tai kenties tuoda kotiseudullenne jonkinlaista uutta kulttuuritoimintaa. Pienistä asioista on monesti kulttuurin alalla kasvanut suuria, eikä teilläkään ole mitään syytä epäillä, etteikö se olisi mahdollista myös teidän kohdallanne.
Vahvuuksianne käyttämällä kenties keksitte keinon lisätä kulttuurin osuutta elämässänne:
Mikäli haluatte parantaa kulttuurikuntoanne, kehotamme teitä pohtimaan yksilöllisiä vahvuuksianne ja sitä, mikä juuri teille on ominaista. Juuri näitä käyttämällä voitte ryhtyä lisäämään kulttuurin osuutta elämässänne. Miten käytännössä sen teette, edellyttänee omaa pohdintaanne. Erityisesti omia vahvuuksianne käyttämällä saatatte kuitenkin löytää entistä elävämmän ja palkitsevamman suhteen kulttuuriin.
Harrastatte kulttuuria 10 tavalla:
Kirjallisuus, musiikki, kuvataide, tanssi, teatteri, elokuvat, sarjakuvat, muoti, arkkitehtuuri ja/tai muotoilu ja radion tai television kulttuuriohjelmat, kuunnelmat, dokumentit ovat kulttuuriharrastuksianne ja vietätte aikaa niiden parissa varsin paljon.
Sosiaaliselta kannalta kulttuuriharrastuksenne on:
Kulttuurin harrastamiseen liittyvät ihmiskontaktit ovat teillä merkittäviä. Kontaktien kautta teillä on ehkä myös mahdollista jollakin tapaa kehittyä suhteessanne harrastukseenne.
Persoonallisuuspiirteittenne pohjalta ehdotamme teille tutustumista esimerkiksi:
Olette pikemmin maanviljelijä, virkamies, opettaja, yrittäjä tai kotiäiti kuin boheemi taiteilija. Pidätte ehkä historiaan liittyvistä teoksista, vieraista paikoista kertovista elokuvista tai tunnettujen poliitikkojen elämäkerroista. Kärsivällisyytenne on hyvä, ja siksi saatatte haluta istua kolmen tunnin mittaisen teatteriesityksen alusta loppuun - ainakin, jos se perustuu klassikkotekstiin - vaikkei se olisikaan teistä kiinnostava. Te jos joku, olette ihminen, joka kykenee halutessaan lukemaan koko Kalle Päätalon tuotannon tai Grimbergin Kansojen historian.
Toisaalta elämäntilanteessanne saattaisitte olla kiinnostunut esimerkiksi:
Toisaalta olette jo sen verran kokenut elämän suhteen, että aikaisempaan elämäänne verrattuna teillä on nyt enemmän kypsyyttä ja seesteisyyttä. Ehkä teidän tilanteessanne voisikin olla hyvä palata johonkin sellaiseen kulttuurin lajiin, jota olette jo aikaisemmin harrastaneet ja tutkia sitä, mitä uutta ymmärrystä kokemuksenne nyt voisi tuoda tuosta lajista esiin. Monet esimerkiksi lukevat iässänne uudelleen kirjoja tai katsovat elokuvia, joita ovat kohdanneet lapsuudessaan ja nuoruudessaan.
Vastaustenne perusteella on syytä olettaa:
Ajatellessanne kaikkea mitä testin tulos on teistä tähän mennessä sanonut tai teille tähän mennessä suositellut, saatatte hyvinkin löytää monia kohtia joiden kanssa olette samaa mieltä. Teidän kannattaa tutkia tarkoin nämä kohdat, vaikka alleviivaten, ja ryhtyä pohtimaan näiden teille merkityksellisten ajatusten soveltamista juuri teidän omaan elämäänne.
Suosittelemme, että juuri siksi kokeilisitte yllämainittuja lajeja ennakkoluulottomasti:
Uskomme, että teissä on harkitsevaa vastuuntuntoa ja myös älykästä sitoutumista noudattaa teille annettuja suosituksia silloinkin, kun ne alkuun vaikuttavat ristiriitaisilta tai epäjärjestelmällisiltä. Teidän kaltaisenne ihminen ymmärtää, että kiitos seisoo lopussa, ja kulttuurin alalta te löydätte monia osoituksia tästä.
Ylipäätään elämänne merkitys:
Te olette intohimoinen etsijä, joka haluaa ottaa selvää, mistä elämässä on kyse. Juuri siinä kulttuuri tarjoaa teille monia ja keskenään ristiriitaisiakin mahdollisuuksia. Kulttuurin avulla voitte löytää elämän tarkoituksen, tai monta sellaista.
Paikka, aika ja lääkärin allekirjoitus
Helsinki, 12.10.2008,Tohtori Kulttuurikunto
YLE TV1 Kulttuurikunto Tekijät Palaute

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Anna Hyvän kiertää

Siirsin tämän vanhasta blogista tänne.

Nappasin tämän Hannan Puikottelua-blogista
PIF tulee sanoista "Pay It Forward", joka on suomennettuna "Anna hyvän kiertää" säännöt ovat seuraavanlaiset:
1. Lupaan valmistaa käsin jotain mukavaa kolmelle ensimmäiselle, jotka jättävät kommentin tähän viestiin.
2.Lahjan saat jossain vaiheessa seuraavan 12 kuukauden aikana.
3. Annat hyvän kiertää edelleen omassa blogissasi.
Toivon, että joukossamme on vielä joku joka haluaa tähän ketjuun liittyä.

maanantai 13. lokakuuta 2008

Muokkausta, muokkausta vain

Nyt pitäisi onnistua myös anonyymi kommentointikin.
Pirjo osui aika lähelle epäillessään muuttoa toiselle paikkakunnalle. Hain tässä syksyllä paikkaa mansikkakaupungista, sama työ mutta vähän kevyempänä. Kävin haastattelussa ja tulin valinnassa varasijalle. En tiedä kuinka olisin loppujen lopuksi viihtynyt tuolla, yhtä huonosti kuin täällä vai huonommin. Kyllähän minä pidän työstäni täällä, mutta jatkuva nostelu ottaa selän päälle.
Teknisesti muutto olisi ollut lähes mahdoton tehtävä. Olen systemaattisesti kerännyt tavaraa, rojua, rompetta ja muuta mukavaa lähes ilmatiiviiseen tilaan pakattuna koko kotini täyteen. Epäilen vahvasti, että muuttoon olisi pitänyt varata ainakin kaksi ellei jopa kolme kertaa tämän kotini tilavuuden verran muuttoautoja japoistoja varten vielä useampi siirtolava.

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Valmistuipas sittenkin



Lopultakin saan näyttää jotakin valmista.
Kynsikkäät Vihreän vyyhdin
Supersocke Cotton
45% puuvilla, 40 % villa, 15 % polyamidi
Ostettu Tammpereen messuilta marraskuussa 2005.
Tämä, jos mikä on lanka, josta pidän. Mietin, pitäisikö jatkaa sormikkaiksi, tulisiko pidettyä vielä enemmän. Tein tästä langasta kaksi vuotta sitten sukat kaverin vauvalle ja äiti piti langan pehmeydestä valtavasti. Väri on turhan kellertävä tuossa kuvassa. Minulla on ollut vaikeuksia saada ylipäänsä kuvia, kun kameran akuissa ei tahdo pysyä virta.
Kyllä tässä nyt taitaa niin käydä että asetun tänne bloggerin puolelle.
Haluaisin osata muokata vähän tätä ulkoasua, mutta vielä ei onnistu.
Kellon sain oikeaan aikaan. Hyvä minä. Ja blogilistallakin ollaan.


lauantai 11. lokakuuta 2008

Uusi alku

Yritän jatkaa blogielämää täällä.