torstai 1. tammikuuta 2009

1.1.2009

Eli aloitettu on tämäkin vuosi. Onnistuin kuluttamaan tämän päivän tekemättä mitään.
Eilispäivän myrsky onnitui rikkomaan talomme tv-antennin ja niin jäi katsomatta Tarjan puhe kuin mäkihyppykin. Radiota olen kuunnellut netin kautta useampaan otteeseen, pitäisi etsiä radion kaukosäädin jostakin. Tiedän että se on paikassa minne se vähiten kuuluu, mutta missä, sitä en tiedä ja siksi on edessä etsimistä. Jospa ensiksi tarkistaisin kaikki lanka kassit ym. käsityökorit, ja sitten sukkapussin, joka sekin on tuossa lattialla.
Luin viime yönä loppuun Agatha Christien sinisen junan (Poirot), joten kirjaakaan ei ole kesken mitä lukisi.
Olen siivonnut blogien lukulistaa: poistin luettavien listalta monjaan "väljähtyneen" ts. päivittymättömän tai muuten kiinnostuksensa menettäneen, mutta löysin toki tilalle pari uutta ja raikasta blogia. Nyt seurannassa on lähes tulkoon sata blogia - se riittäköön.
Roskien vienti/ruuan laitto ja kahdet kahvit eivät vielä työstä käy kun ne on hajasijoitettu päivään. Kahdet ruokalevot - kun stressi on vähentynyt on uni lisääntynyt, mikä on kivaa, tosin asialla voi olla vielä flussakin, joka vaivaa edelleen.

Mitään vuosi-inventaariota en tee, lankaa olen ostanut ehkä n. kilon, saman verran olen ilmeisesti saanut myös kudottua, sny-vaihdon langat odottavat vielä valmistumista tai oikeastaan suunnitelmia mitä niistä tekisin. Uusia tekniikoita en ole kokeillut, nyt haluttaisi kinnasneulan käyttö, olisihan se pienempi mukana kulettava kuin puikot matkakäsityönä. Bussipuikottelukin on ollut viimeaikoina vähissä, kun viikonlopun autot ovat olleet ihan täysiä.
" Varusmies sai sukkapuikon silmäänsä" ei ole mieluinen lööppi maanantaiaamuksi, joten puikot pysyvät kassissa, tosin hyvää kudonta-aikaa menee ihan hukkaan n. viisi tuntia/ viikonloppu.

Huomenna aloitan käsityöt: ompelen uuden vetoketjun miehen takkiin, jota hän käyttää töissä.

Eilalle: meidän seudun neuletapaaminen ei ole unohtunut, puuttuu vain aika ja paikka. Meidän kylällä on vain yksi kahvila ja se sulkee ovensa jo klo 16 nyt talviaikaan. Miten sitten siellä kaupungissa? Tiedän vain sen leipomon kahvion - onko muita sopivia paikkoja? Miten pitkään ne ovat auki, minulla kun on vielä tuo vähän hankala työaika, eli olen töissä aina klo 16.30 tai joka 17.15 saakka. Mietitäänpä asiaa -hitaasti hyvä tulee.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kaunista pakkasaamua! Pelkäänpä pahinta että ei ne kahvilat kovin pitkään täälläkään ole auki, ei oikein tuo kahvilakulttuuri täällä kukoista!
Marjahaan abc olisi tietysti yksi mahdollinen, siellä ainakin olisi tilaa ja on auki 24h!