sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Haasteita osa 1

Sain pääsiäisen aikaan Tessalta haasteen vastata yhteentoista kysymykseen. Ensin aioin jättää tämän haasteen väliin, koska oli myös toinen haaste, johon vastaaminen vaatii kuvia ja suunnittelua. Mutta tulin toisiin ajatuksiin koska tämä blogi päivittyy niin harvoin.
En kuitenkaan jatka tätä, koska niin monet ovat jo tähänkin vastanneet.
 Tessan kysymykset ja minun vastaukset:

1. Mikä oli lapsuutesi toiveammatti? 
    Terveydenhoitaja, en kuitenkaan ole tässä ammatissa vaan työskentelen sosiaalialalla.
2.  Jos saisit tavata kenet tahansa elävän tai kuolleen musiikkiartistin, kenet haluaisit       tavata?
Minulle musiikki on usein vain turhaa taustamelua, en juurikaan kiinnitä huomiota artisteihin enkä nyt keksi ketään kiinnostavaa.
3. Mikä on lempikirjasi ja miksi? 
Minulla ei ole vain yhtä lempikirjaa, vaan luen monia teoksia aina uudestaan ja uudestaan ja sitten on kirjoja joia en viitsi edes lukea loppuun.
4. Onko sinulla lemmikkejä ja jos on niin mitä?
Ei ole.
5. Maitosuklaa vai tumma suklaa?
Tumma, belgialainen on parasta.
6. Ensimmäinen ikinä näkemäsi elokuva.
Pitkän miettimisen jälkeen muistan: Opri
7. Maustatko lihan ennen vai paistamisen jälkeen? 
Teen yleensä ohjeen mukaan, vaikka en aivan orjallisesti ohjetta noudatakaan.
8. Mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle ( max 3 asiaa!)?
 


Minähän käyn joka kesä autioilla saarilla ja mukana on aina vene, marjaämpärit ja eväskahvit. Lapsuudenkotini lähellä on lukuisia autioita ts. asumattomia saaria, joissa olen käynyt lähes joka kesä marjassa. Kuvassa on Rengassaari, ei mikään marjasaari, mutta mielenkiintoinen paikka kallioon hakattujen jakomerkkien ja tukkilauttojen kiinnittämiseen tarvitun renkaan takia.
9. Maailman paras tuoksu?  
Kevät- ja kesäluonto pitkän rauhallisen sateen jälkeen.
10. Luetko paperisia sanomalehtiä, jos kyllä niin kuinka usein ja mitä?
Päivittäin luen Savon Savomat, töissä satunnaisesti Iisalmen Sanomia, viikonloppuisin Hesaria ja jos vaan saan käsiini Hufvudstadsbladet, niin luen ihan kielitaidon ylläpitämisen takia.
11. Omistatko kirjastokortin, jos kyllä niin milloin viimeksi käytit sitä?
Kyllä omistan, viimeksi lainasin Singaporen matkaoppaan.