perjantai 31. joulukuuta 2010

Vuosikatsaus

Taas on aika tehdä tilinpäätöstä kuluneesta vuodesta. Vanha tuttu meemi, vastasin näihin kysymyksiin myös vuosi sitten ja eipä taida vastaukset olla suuremmin muuttuneet vuodessa.
1. Mitä sellaista teit vuonna 2010 mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?

Matkailin aivan yksin.
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
Kun ei lupaa mitään ei tarvitse mitään pitääkään.
3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Ei kukaan ihan läheinen.
4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Miehen täti, hyvin yllättäen.
5. Missä maissa kävit?
Ruotsissa, Gotlannissa.
6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2011, jota puuttui vuodesta 2010?
Enemmän aikaa olla mökillä.
7. Mitkä vuoden 2010 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
Asta ja Veera jättivät lapsuusmaisemaani ikuisen muiston.
8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Ei suuria saavutuksia.
9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Eikä epäonnistumisiakaan.
10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
Enpä kärsinyt, vähensin astmalääkkeitä ja aloin voida paremmin.
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Astiakaappi, punainen matkalaukku, kahvimylly ... muutamia parhaista ...ja tietysti toppahousut, ainakin ne on olleet kovassa käytössä.
12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Monenkin...
13. Kenen käytös masensi?
Ehkäpä jonkun teki sitäkin...
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Elämiseen ja asumiseen.
15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Eniten taisin olla innoissani leppoisista koti-illoista.
16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2010?
Olen huono muistamaan lauluja.
17. Oletko
a) onnellisempi vai surullisempi
Ehkäpä onnellisempi, ... kauas pilvet karkaavat...
b) laihempi vai lihavampi?
Yhtä paksu.
c) rikkaampi vai köyhempi?
Yhtä rikas tai köyhä, ihan kuinka vaan.
18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän
Kuntoilua ja käsitöitä, miksipä ei lukemistakin.
19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Laiskottelua.
20. Miten vietit joulun?
Palellen, syöden, hiljaa.
21. Opitko jotain uutta?
Ammattiasioita ainakin.
22. Rakastuitko vuonna 2010?
En kehenkään ihmiseen, ehkä johonkin asiaan.
23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
Ei yhtään.
24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
Loppuvuodesta rentouduin työstä palattuani Emilien ja Emilien tyttären parissa.
25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
En vihaa.
26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Hotakaisen uusin: Ihmisen osa.
27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
En käynyt konserteissa enkä juuri ostellut levyjäkään, hiljaisus teki hyvää.
28. Mitä halusit ja sait?
Visbyn matkan.
29. Mitä halusit muttet saanut?
Pariisi jäi käymättä.
30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Kovin vähän katsoin elokuvia.
31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
Taisi mennä hyvin huomaamatta, ja seitsemäntoista täytin, mutta monettako kertaa...
32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
En osaa nimetä mitään yhtä asiaa, joka olisi voinut tehdä vuodesta mittamattomasti tyydyttävämmän, elämääni muuttanut asia on tapahtunut jo muutama vuosi sitten, kun vaan osaisin myöntää itselleni muutoksen tapahtuneen.
33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2010?
Talvella toppahousut ja kesällä hellehame.
34. Mikä piti sinut järjissäsi?
Ei minun järjissäni pysymistä uhannut mikään.
35. Yleensä ottaen eniten ärsyttänyt asia?
Ihmisten kiire ja omaan napaan tuijottelu.
36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
Kotimaassa pääministerin valinta ja maailmalla taloussotkut.
37. Ketä ikävöit?
Kai se on oma mies, vaikka eihän tuo ole kuin kotonaan.
38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Tutustuin paremmin muutamaan ennen tunnettuun ihmiseen, mutta uusia ihmisiä en
osaa nimetä.

tiistai 28. joulukuuta 2010

Välipäiväfiilis

Pää täynnä räkää.
Pakkanen riipoo rintaa.
Ajatus ei kulje.
---elä tässä ristillisesti--- (Annikki-ystävän lausahdus kinkkisissä tilanteissa)

Kiitos kaikille rannekkeita kommentoineille.
Seikku, jos haluat ohjeen ota yhteyttä s-postiini kiki58@live.fi

perjantai 17. joulukuuta 2010

Frillarannekkeet


Toikan loimien lomassa näytelehdessä oli kauniiden frillarannekkeiden ohje. Tampereen messuilta löytyi mieleistä lankaa Vihreästä vyyhdistä, mutta lanka ja malli eivät kohdanneetkaan.

Lankani oli paksumpaa kuin ohjeen lanka, siis mieti ja laske ja laske vielä kerran ja ota riski ja valmistaudu tarvittaessa purkamaankin. Purkaminenhan ei ole minulle millään tapaa vieras ja vaikea toimenpide vaikka se vaikuttaa valmistumista siirtävästi.


Taisi olla kolmas aloitus kun homma alkoi toimia, ja lopputulos on nyt sitten tämä.
tekniset tiedot:
lanka: Jaipur Silk, 100%mulperisilkki
menekki 35 g
puikot n:o 3 ruusupuiset
lanka ja puikot sopivat ihanasti yhteen.
lopputulos: minä tykkään!


torstai 16. joulukuuta 2010

Huonoa seuraa

Kaikille tänne vielä jostakin eksyville ja etenkin kommentteja jättäneille ihanille ihmisille suuret kiitokset!
Nöyrästi tunnustan olleeni tänä syksynä huonoa seuraa, en ole saanut aikaiseksi kunnon kirjoituksia tänne, enkä ole hoitanut mitään muitakaan suhteitani minnekään päin.

Aikaa on ollut, sen puutetta en voi valittaa. Terveyskin on ollut parempi, kun vähensin astmalääkkeitäni, muuten samalla hävisivät myös mustelmat.
Energiani vaan on ollut vähissä, työssä on ollut rankkoja juttuja - mutta myös ihania aikoja.
Ensi vuoden alusta työaikani palaa välille 8 - 16, tällä hetkellä sopeutuminen tuohon aikaan tuntuu kovalta haasteelta kun olen nyt saanut yli kolme vuotta aloittaa työpäivät lähes tunnin myöhemmin. Myöhäinen aloitus on kostautunut pitkinä iltaan jatkuvina työpäivinä. Kotona olen ollut usein vasta vähän ennen iltakuutta.
Koko syksyn olen lisäksi kärsinyt huonoista yöunista, nukkumatti saapuu vasta tuossa kahden jälkeen aamuyöllä ja herään ihan ilman kelloa jo kuuden maissa. Epäilen syylliseksi kilpirauhasen liikatoimintaa.
Olen kutonut ranteenlämmittimet Tampereelta ostetusta langasta - kuva sitten kun on valoisaa - ehkä ensi kesän keskiviikkona.
Kaikille ihanaa joulua, nautitaan elämästä!

tiistai 7. joulukuuta 2010

Kirje

tiistaina 7.12. täällä kotona

Rakas joulupukki

Älä tuo minulle kiroileva siili tai Viivi ja Wagner-pussilakanoita, sillä haluan nukkua rauhallisia ja rentouttavia unia enkä haistella sian pieruja ja kuunnella kiroilua.
Älä tuo minulle puhelinta, muiikkisoitinta tai taulutelkkaria sillä haluan viettää iltani päivän meluista rauhoittuen.
Älä tuo minulle lenkkareita, juoksupukua tai hiihtimiä sillä lihakseni kaipaavat lepoa ja rentoutumista.

Älä tuo minulle kattiloita taikka paistinpannua sillä en minä jaksa kokata ja ei mahdu kaappeihinkaan.

Jos jotakin tuot niin tarpeen olisivat: aika , uudet ranteet ja jännetupet, vähän lisämuistia (ihan korvien väliin).
Intoa tehdä keskeneräiset käsityöt valmiiksi, kiireettömyyttä ja tarpeeseen tulisi myös lisäuni näin talvisaikaan ( kesäyöt on ihania ja silloin voi hyvin valvoakin).

Koko vuoden olen ollut kiltti, monesti aivan liikaakin. Olen tehnyt velvollisuuteni, tuntenut syyllisyyttä, jos en ole ehtinyt tekemään kaikkea itse itselleni tehtäväkseni määräämää ja velvoittamaani.

terveisin Kiki

Lähteet: citymarketin, anttilan ym joulukuvastot ja lukuisat muut mainokset, mitä laatikkooni on viime viikkoina kannettu.

perjantai 5. marraskuuta 2010

Vuoristoradalla

Pari viimeistä viikkoa ovat olleet vuosisadan pituisia.
Asiat ovat vieneet huimaa vauhtia eteenpäin ja heti perään on pakerrettu jyrkän vastamäen rinteitä voimia säästämättä.

Tämä pimeys ottaa omat energiansa.
Olen neulonut, purkanut, valmista vaan ei ole tullut.

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Etsitään kutojaa

Etsitään villalankoja kutovaa ( kangaspuut).
Englannin kielen taito välttämätön. Mieluiten Itä-Suomesta.
Laita s-posti osoite kommenttilaatikkoon.

maanantai 18. lokakuuta 2010

Eipäs kutita

Vihdoinkin pipo, joka EI kutita, tein sen haavevaihdossa saamastani puuvillasta.
Kuva tulee sitten joskus kun valo riittää mustansinisen kuvaamiseen - ensi kesänä.

Paksun puuvillan kutominen kävi aikalailla ranteisiin, nyt pitää lepuutella käsiä jossakin kevyemmässä työssä - mitähän tekis?

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Valmista tuli


Sukat pohjoisen pojalle Paavolle (n.2kk).
lanka: Hjertegarn Ciao Trunte n. 30g merino wool 100%
puikot:2½
malli: junasukat, kiilakantapää ja nauhakavennus (3s.)

lauantai 9. lokakuuta 2010

Turhaa jorinaa, kun ei ole oikeaa asiaa

On täällä neulottukin, mutta enpäs näytäkään kuvaa keskeneräisestä, kyllä se kohta valmistuu, mutta nyt ensin kyllä puretaan.

Kävin tänään ostosreissulla Kuopiossa, alusvaatteita, kosmetiikkaa, kuppi kahvia ja kaksi lihapiirakkaa torilta (pakko saada miltei joka kerta). Ja hiusten leikkuu. En ostanut lankaa enkä kirjoja.

Kulunut viikko oli varsinainen haipakkaviikko töissä, päivät päättyivät vasta viiden jälkeen ja ehdin todistaa kaksi asiaa: minä saan tulen pyöreisiin puihin ja leirikeskuksen takka ei vetänyt.

lauantai 18. syyskuuta 2010

Lankaa, lankaa, lisää lankaa

Tein pari tuntia sitten kolmannen reissun postiin tällä viikolla. Tiistaina hain hobby hallin paketin, keskiviikkona tuli lankapaketti tinttamarellista, jonka sisällöstä en voi kertoa enempää, kun isoin osa lähtee pikapuoliin eteenpäin.
Mutta tänään hain sitten kertomisen arvoisen paketin.
Liityin muutama viikko sitten ravelryyn ja menin ihan heti ilmottautumaan mukaan haavevaihtoon.
Torstaina tuli pakettikortti, jossa oli ihka outo lähettäjän nimi, mutta hänhän oli tietenkin haavevaihdon emo.
Tänään sitten hain paketin - ja millaisen, katsokaa!



Paljon olen elämäni aikana nähnyt mutta, empä ole ennen nähnyt lakulankaa. Jok´ikinen kerä on kaapannut mukaansa lakupötkön. Ihanaa, nyt vaan pohdin uskallanko ottaa lakun pois ennen kuin olen neulonut langan- vai saako ne syödä sitten vasta viimeisenä.
Paketissa oli siis neljä kerää sugar´n creamin tosi tumman sinistä (melkein mustaa) puuvillaa ja myös neljä kerää dropsin muskatia, aivan ihanan värisenä siniharmaana. Sävy on samaa kuin on kesäisessä farkkutakissani - näistä tulisi kiva huivi takin kaveriksi. Tummempi lanka sopisi myös huiviksi mutta voisi siitä tulla jotakin muutakin - katsotaan nyt.
Ja vielä lisäksi oli neulapakkaus ja mittanauha. Nämä molemmat ovat erittäin tervetulleita, kaipailin viime viikon loppupuolella tuon kokoisia neuloja ja olen haaveillut yhden mittanauhan sijoittamista miehen kotiin, miehellä on kyllä useitakin rullamittoja, mutta niiden esiinkaivaminen hänen työkalupakistaan on aika haasteellista hommaa. Ja mitata sitä pitää sielläkin.


Vielä pari sanaa kortista, se on tehty aivan vartavasten minulle. Ihan minun värimaailmaani mutta katsokaa tuota kuvaa - siinäkin on haaveita: haaveilen pitkistä hiuksista, mutta minusta ei ole enää kasvattamaan niitä. Minulla oli pitkät hiukset vuosina 70-74 ja toisen kerran 80-luvun alussa.
Tuo kuvan vyötärö on aivan saavuttamaton haave.
Paketin lähettäjästä minulla ei ole pienintäkään aavistusta, mutta on kaksi vihjettä postituspaikasta: postinumeron loppuosa x00 ja pari kirjainta postileimassa. Nyt ryhdyn Miss Marplena etsimään kuka on kyseessä.
Oli muuten superhyvin teipattu paketti!
Lähettäjälle isot kiitokset, ihana paketti ja molemmat langat minulle uusia tuttavuuksia.

perjantai 3. syyskuuta 2010

Hrrrrrr

Mistäs tulit mokomakin pohjatuuli meitä kiusaamaan.

On taas aika etsiä hanskat ja pipo käyttöön.
Kiitos kaikille kommentoineille.
Ja hyvää viikonloppua ihan jok´ikiselle immeiselle!

tiistai 31. elokuuta 2010

Tunnustan


Amalia laittoi tämän eteenpäin seitsemälle ensimmäiselle kävijälle.
Sääntöihin kuuluu tuunustaa seisemän asiaa itsestään.

1. Nukun usein päiväunet. Arkisin työpäivän jälkeen, mutta myös viikonloppuisinkin.
2. En pidä siivoamisesta, enkä ole koskaan pitänyt, välttämätön pakko, jota välttelen parhaani mukaan.
3. En ole enää pariin vuoteen värjännyt hiuksiani vaan olen ylpeä harmaistani.
4. Olin viisikymmentä ensimmäistä elinvuottani kiltti tyttö, nyt olen opetellut pitämään puoliani ja sanomaan EI, hankalaa on ollut, mutta totuus on, että minä voin paremmin.
5. Minulle televisio on radio, kuuntelen draamaa ja dokumenttejä, mutta kuvaa katson harvoin.
6. En voi mennä illalla nukkumaan, jos hampaat ovat pesemättä. (Kiitos äiti!)
7. Törmään hyvin harvoin kaimoihin, tänä vuonna yksikään lapsi ei ole saanut nimeäni.

Nyt sitten pitää vielä jakaa tämä seisemälle eteenpäin. Siis olkaapa hyvät:
Lettu, Sade, Tanja, Ixu, Mari,ja Palaga ja Amalia myös vaikka teillä jo tämä onkin.

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Yhdellä sanalla

Annitannilla oli tälläinen meemi blogissaan ja nappasin sen mukaani!

KÄYTÄ VAIN YHTÄ SANAA

1. Missä kännykkäsi on? - pöydällä
2. Puolisosi? - kotonaan
3. Hiuksesi? - takussa
4. Äitisi? - kotonaan
5. Isäsi? - kuollut
6. Suosikkisi? - Kari Tapio
7. Unesi viime yönä? - unohtunut
8. Mielijuomasi? - fanta zero
9. Unelmasi/tavoitteesi? - tasapainoinen
10. Missä huoneessa olet? - kamarissa
11. Harrastuksesi? - käsityöt
12. Pelkosi? - sairastelu
13. Missä haluat olla 6 vuoden päästä? - elossa
14. Missä olit viime yönä? - sängyssäni
15. Jotain, mitä sinä et ole? - äiti
16. Muffinssit? - kaloreita
17. Toivelistalla? - talvitakki
18. Paikka, missä kasvoit? - koti
19. Mitä teit viimeksi? - luin
20. Mitä sinulla on ylläsi? - alusvaatteet
21. Televisiosi? - auki
22. Lemmikkisi? - nolla
23. Ystävät? - parhaita
24. Elämäsi? - arvokasta
25. Mielialasi? - tasainen
26. Ikävöitkö jotakuta? -puolisoa
27. Auto? - pikavuoro
28. Jotain, mitä sinulla ei ole ylläsi? - korut
29. Lempikauppasi? -Sokos
30. Lempivärisi? - sininen
31. Milloin nauroit viimeksi? - tänään
32. Milloin viimeksi itkit? - eilen
33. Kuka lähettää tämän edelleen -joku
34. Paikka minne menet yhä uudelleen ja uudelleen? -mökki

35. Henkilö, joka s-postittaa minulle säännöllisesti? - puoliso
36. Lempiruokapaikka? - ravintola
37. Unelmalomasi? - Pariisi
38. Mikä ei ota sinussa syntyäkseen? - siivous
39. Mistä nautit? - valmistumisesta
40. Miten voit? - kohtalaisesti

Ottakaas mukaan ja tehkää!

Jos nappaat jätä jälki niin käyn lukemassa.

torstai 5. elokuuta 2010

Selviytymisohjeita myrskyn varalle

Ilmatieteen laitos on ennustanut viikonlopuksi lisää ukkosmyrskyjä Itä-Suomeen. Astan, Veeran, Mantan, Maurin Janinan ja Unton kokeneena kokosin tähän muutaman hyväksi havaitun niksin kuinka selviytyy myrskystä ja sitä seuraavasta sähkökatkosta. (Eilisillan katko oli minulla vaivaiset 4 tuntia, jossakin jatkuu edelleen yli vuorokausi myrskystä).
  • Myrskyn raivokkaimmiksi hetkiksi kannattaa varata turvalankaa hiplattavaksi.Mieluiten useampikin kerä.
  • Jos pimeys ei ole totaalinen, voi aloittaa uuden neuleen kunhan ohje on tulostettu etukäteen. Varminta on tehdä etukäteen muutama myrskyaloitus valmiiksi sellaiseen paikkaan että ne löytää heikon taskulampun valossakin. Esim. olkkarin pöydälle.
  • Salaman valo ei riitä pitempään ohjeen lukemiseen.
  • Älä käytä metallipuikkoja ja koukkuja.
  • Patalapun/ tiskirätin voi yrittää neuloa ilman valoa, kunhan laittaa tasaluvun silmukoita ja malliksi vaikkapa ainaoikeaa.
  • Päättelyt ja puikoilta pudonneet silmukat on viisainta jättää myrskyn jälkeiseen aikaan.
  • Jääkaapin/pakastimen sulamistuhojen ehkäisemiseksi aloita syöminen heti.
  • Älä hätäänny tielle kaatuneista puista - ne antavat lisäaikaa neulomiseen, kun ei voi mennä muualle.

maanantai 2. elokuuta 2010

Se pyörii sittenkin - elämää on lomankin jälkeen

Heräsin tänä aamuna jumalattomaan pärinään ja epäilin että ikkunani alla kasvavat koivut ovat joutuneet jonkun vandaalin tuhon kohteiksi, mutta asialla oli kunnan miehet, jotka raivasivat heinikkoa/pusikkoa yms. rytöä naapuritontin laidoilta.
Menin töihin kuin olisin ollut menossa aivan uuteen työpaikkaan, mutta aika pian muistista löytyivät niin salasanat ja käyttäjätunnukset kuin se viime viikolla kateissa ollut sormiaakkosten P-kirjain. Sen verran muistin viime viikolla, että P tehdään vähän samalla tavoin kuin O mutta yritin tehdä sitä etusormi-peukalo-otteella kun oikein tehdessä P:n silmukka tehdään keskisormi-peukalolla ja P:n varsi on etusormi siis näin. Klikkaa kirjainriviä niin kirjain kasvaa.

Vielä kuva Visbyn kauniista ei betoniporsaasta vaan betonipässistä. Ollapa meilläkin tällaisia.



Hyvän loman jälkeen on kiva tehdä taas töitä ja tienata humputtelurahat seuraavaa lomaa varten.

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Visby

Lisäsin muutaman kuvan...
Muutama sana täältä ruusujen kaupungista - ilman kuvia. Ne lisään kunhan kotiudun.

Matka on sujunut hyvin ja sää on ollut kaunis, ei turhan helteinen. Tänään sadekuurojen aikaan olin joko kaupassa tai museossa.
Jatkuu sitten kotona...

Visbyn vanhan kaupungin tyypillinen katunäkymä. Kapea kuja, matala talo ja ruusuja.


Kirkkojen ja luostareiden raunioita tässä vanhassa hansakaupungissa on useita.


Kuvan vasemmassa laidassa on pieni käsityöliike, jossa vierailin joka päivä. Valmiiden töiden lisäksi myynnissä on lankoja, jopa vähän gotlannin oman lammasrodun lankaa. Pitkäkuituinen lanka on hyvin ohutta, muistuttaa mohairia.

torstai 22. heinäkuuta 2010

Hikistä elitismiä

Tulin käymään pyykinpesussa kotona ja vaihdan kassin isompaan matkalaukkuun.
Tähän saakka lomani on mennyt melko perinteisesti: on syöty rantakalaa, paistettuja muikkuja ja tietysti mansikoita. Uitu, seurusteltu tuttujen ja tuntemattomienkin kanssa. Aivan perille saakka en tänne ehtinyt, mutta olin kuitenkin oppaana tanskattarelle, sainkin sopivasti verestää ruotsin taitojani, joita tarvitaan pian.

Käsitöitä puikoilla ja koukuilla en ole tehnyt, yhden haastellisen ompelutyön (patjan lyhennys)ja helppoja hommia eli housunlahkeita olen ommellut.


Tätä työvälinettä heiluttelin parina päivänä tuhoten mökkitien pajukoita. Siistiä tuli.
Tänä iltana piti aloittaa uutta työtä tai sitten oli aikomus jatkaa yhtä vanhaa, mutta eksyin naapuriin iltakahville ja soittamaan suutani.

otsikosta sen verran, että erään lehtijutun mukaan eliittiä ovat heinäkuun helteillä lomailevat, pätkätyöläiset kun raatavat, hiki on tullut joutenolossakin saati sitten pajukon leikkuussa.

Nyt jyrähtelee ukkonen.

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Vanhoja aarteita

Isännän 85-vuotias täti laittoi juhannuksen aikaan muutaman tekemänsä liinan kiertoon. Täti on ollut koko ikänsä kova käsitöiden tekijä, ompelukone on edelleen jatkuvasti esillä. Hän arveli, että perikunta laittaa käsityöt hänen kuolemansa jälkeen kaatopaikalle, minkä lupasin estää, jos paikalla olen.

Näitä pikkuliinoja on kaksi kappaletta, pellavalle tehtyä pakotettua reikäommelta.


Tässä lähikuvaa


Toinen liina on isompi ja siinä hannunvaakunakuvio, äkkiä katsoen näyttää pohjanmaan reikäompeleelle, mutta tämän hän olikin tehnyt ompelukoneella. Koneeseen tarvitaan syöttäjän peitinlevy, ja ei kuulemma onnistu sähkökoneella, pitää olla poljettava - hidas kone.
Tällä tekniikalla hän on tehnyt paljon kapioita suvun naisille.
Sekä pikkuliinat että tämä liina menivät Jäppilän käsityön ystäville, heillä on liinanäyttely lähiaikoina.


Tämän valkokirjotun liinan hän antoi minulle, en vaan tiedä kuinka usein minullakaan on tarvetta pitää näin hienoa liinaa pöydälläni.


Tämäkin liina on ollut vain kerran käytössä, tädin miehen hautajaisissa.


Tässä vielä kuva nurjalta puolelta.


Omat käsityöt eivät ole edistyneet millään lailla. Vauvanneuleita pitää kuitenkin laittaa puikoille ihan pian. Nyt olen lähdössä lomailemaan useampaankin eri paikkaan, ensin sulattelemaan äidin pakastimen ja sitten laittamaan mansikoita sinne (vai kävisinkö itse jäähyttelemässä). Sitten mökille - jokohan mustikat ovat kypsyneet...

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Hiekanajoa ja mansikkakakkua

Ihan ensimmäiseksi kiitos kaikille viime aikoina kommentteja jättäneille.
Kiitos kun olette käyneet lukemassa.

Loman alku on ollut yhtä juhlaa, lauantaina olimme isännän ystävän viisikymppisillä. Aika kului rattoisasti maalaistalon pihapiirissä, kun naapurissa asuva pieni saksalaispoika otti minut leikkikaverikseen. Ajelimme hiekkarekoilla ja muilla leikkiautoilla. Jopa muutama saksan sanakin palautui mieleen tai minähän ymmärrän puhetta jonkin verran mutta oma puhe on paksussa ruosteessa.
Sunnuntaina vierailtiin täällä. Minä olin matkalla navigaattorina, isännän harrastusreissu. Kierreltiin pienempiä teitä ja katseltiin maisemia, kun ei ollut kiire.

Tänään olen hoitanut oikeita asioita, tilasin viimeiselle lomaviikolle matkan yhteen unelmakohteeseen, asiassa oli vähän mutkia mutta siitäkin selvisin. Huomenna on yksi kokous ja sitten pitää painua ostamaan uusi puhelin kun entinen äityi temppuilemaan ja vien samalla viime syksynä ostetut kengät takaisin kauppaan, kun pohjassa ilmeisesti valmistusvirhe. Jos vielä muistan peruuttaa sanomalehden ettei se turhaan täytä postilaatikkoa niin sitten voinkin olla poissa kotoa pari viikkoa.
Reissu- ja leikkikuvat ovat isännän kamerassa ja käsityöt eivät ole edistyneet millään lailla joten kuvattavaakaan ei ole ollut.

perjantai 2. heinäkuuta 2010

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Lankahulluus osa I

Postiin oli putkahtanut tällainen paketti, jonka kotoutin sieltä eilen.
Sinivuokkoa mahtavat kahdeksan kerää ja kaunis käsityöpussi, jossa neljä kerää soijalankaa.
Lisäksi vielä lakua niin paljon ettei kerralla jaksanut syödä ( henk.koht. ennätys on 300g)
Kiitos Ixu mahtavasta paketista ja myös tämän vaihdon järjestämisestä.


Kuva on kehno, tauti vei voimat niin tarkkaan että jaksan tällä hetkellä tehdä yhden pikkuhomman ja sitten levätään.


Parvekekukkani halusi myös kuvaan.

Nyt pidetään lepotauko ja sitten rimpressan häihin.(omasta neulomistuolista käsin)

torstai 10. kesäkuuta 2010

Luulinpa, että se olisi

vain pieni kesäflunssa, kun kurkku tuli viime keskiviikkona pihalla huutamisesta kipeäksi, mutta sunnuntaina oli kuumetta niin etten enää tiennyt oikein oma nimeäni saati mitään muuta ja niinpä jouduin terveyskeskukseen ja antibioottitiputukseen.

Kaikenlaiset osallistumiset niin postikortit, lankahulluus* kuin pif ovat nyt myöhässä, mutta lupaan toteuttaa sitoumukseni kunhan tästä "tolopilleni tokenen".
Tein hetki sitten rutikuiviin käsiini kunnon rasvauksen ja nyt painun parveketuolilleni nauttimaan kesästä ja neulomaan.

* = tarkoitan tässä nyt vain tätä vaihtoa, en syndroma filum avariesta jonka vakavinta muotoa vastaa koetan harata etten itsekin muuttuisi lankakeräksi.


maanantai 31. toukokuuta 2010

Muutama sana

Viikonvaihde oli aikamoista haipakkaa. Helluntaiheila tuli käännettyä uudelle vuosikymmenelle.
Vaikka käytännön järjestelyt, kuten ruuat ja juomat hoiti pitopaikan henkilökunta, riitti tekemistä aamusta pitkälle yöhön. Tein päivänsankarista kuvakirjan tavanomaisen vieraskirjan tilalle.
Kesäyöt ovat vieneet mennessään vähän muuallekin, sillä olen mukana tässä ja myös tässä.

Nyt ei ole kuvia, enkä jaksa höpötellä enempää, pitää nukkua pois viimeisetkin univelat.

lauantai 22. toukokuuta 2010

Helluntaiheila

Minulla on ollut sama helluntaiheila vuodesta 1994.



Enkä tarkoita nyt tuota raivaussahaa.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Aarteita seinältä

Viikonloppu mökillä meni hujahtaen. Saunominen, avotulella paistettu grillimakkara ja pannukahvi maistuivat.
Järvi oli yhtä ihana kuin aina ennenkin ja lintujen touhuja oli ilo seurata.
Nyt en kuitenkaan näytä maisemakuvia vaan esittelen kaksi vanhaa käsityötä.
Mieheni vanhemmat ovat laittaneet mökille muutamia vanhoja esineitä: nämä kauniit käsityöt ovat tuvan seinällä.
Tämä työ on sänkymme yläpuolella.

Tämä työ on ommeltu kanavakankaalle paksuhkolla villalangalla laakapistoilla. Pohjakangas on jo hyvin hauras, eikä tätä uskalla enää juurikaan käsitellä, vain hyvin varovasti voi risua pölyt pois.

Tässä vielä lähikuvaa, värejä tässä isossa työssa on paljon.

Toinen työ on kahden ikkunan välissä. kokoa tälläkin työllä n. metri, ommeltua alaa on 96 cm.
Tämä on tehty hardangerkangasta muistuttavalle kankaalle ristipistoin. Pistoja on 4/cm. Lankana on tiukkakierteisempi villalanka kuin toisessa työssä.

Lähikuva kertokoon tekijän huolellisesta työn jäljestä. Kunhan ehdin, aion kysellä näistä töistä mieheni tädiltä. Tekijä taitaa olla mieheni mummon sisar, ainakin nämä ovat tulleet hänen kauttaan. Tämä ristipistotyö on minun edessäni aina kahvilla ja syömässsä istuessa. Monta kertaa olen miettinyt, että haluan piirtää tämän mallin talteen. Aikaa sen tekemiseen vaan pitää varata todella paljon.
Värit ovat paremmin kohdallaan lähikuvissa.

Luvassa on lämmin työviikko - mustikka ei kukkinut ihan vielä, toivottavasti ei kylmät tuuet ja halla vie satoa.

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Helatorstaita odotellessa

Odottelen toiveikkaana tulossa olevaa pitkää viikonloppua, olen perjantaina vuosilomalla ja toivon pääseväni mökille lauantaina. Minähän olisin ollut valmis vaikka tänä iltana menemään, mutta mies tekee perjantaina opiskeluihinsa liittyviä labratöitä.
Onnistuin mitottamaan voimani tälle kolmen päivän työviikolle niin, että olin tuossa kuuden maissa, kun tulin töistä yhtä väsynyt kuin olen tavallisesti perjantaisin.
Voimia on imenyt myös astmani, sairastui viikolla 12 flunssaan, mistä seurasi astman pahenemisvaihe, josta toipumiseen onkin mennyt nyt jo seitsemän viikkoa. Olen syönyt yhteensä neljä tablettikuuria ja ottanut noita hengitettäviä lääkkeitä ihan urakalla.
En toki ole ollut poissa työstä kuin kolme ja puoli viikkoa, joista kaksi oli vuosilomaa ("tunnollinen" sairastaa lomallaan) sillä jouduin menemään töihin vajaakuntoisena kun piti ottaa yksi näyttötutkinnon suoritus vastaan.
Sairastamisen takia olen jäljessä aikatauluistani, olisin halunnut käydä Kuopiossa yhtenä lauantaina huhtikuussa, mutta se jäi tekemättä ja nyt on toukokuu puolessa välissä. Jos perjantaina saisi sitten hoidettua näitäkin asioita pois.
En ole aiemmin täällä blogissa kertonut tarkasti työstäni, enkä kerro nytkään, mutta se on sekä fyysistä että henkistä, ihmisläheistä - ottaa ja antaa paljon. Viime syksystä saakka olen hakenut vastausta hyvin vaikeaan ongelmaan eikä mikään käytettävissä oleva keino ole auttanut, mutta en ole antanut toivon kuolla, vaikka se on joskus ollut hyvin lähellä.
Neulon tällä hetkellä yhtä lupausta. Niitä on niin helppo antaa, joten pitää ne annetut lupaukset pitääkin. Mieluista tämä on, edistyy vain hyvin hitaasti. Tänään heräsin niin aikaisin, että ehdin tehdä jonkin aikaa jo aamulla. Aamulla ennen töihin lähtöä neulominen on sellaista pehmeää siirtymistä päivään. Yritän kaiken aikaa ottaa tämän neulomisen harrastuksena, mieltä rauhoittavana ja voimaanuttavana kokemuksena enkä minään urakkatyönä. Käteni eivät kestä enää kovaa kiirettä neulomisessa.

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Elossa

Olen neulonut.

torstai 22. huhtikuuta 2010

Huivinmallia etsimässä

Sain alkuviikosta valmiiksi nuo 450-vuotisjuhlasukat, jotka lähtivät koettamaan onneaan kilpailuun, eli niistä ei sen enempää tällä hetkellä.
Mutta nyt pitäis löytää malli tuolle Ruca-langalle. Tarkoitus on tehdä huivi, suorakaiteen mallinen, epäsymmetrinen eli toinen reuna voisi olla suora ja toisessa sitä jotakin, mieluiten samanlainen molemmilta puolilta ja mallikerta n. 12 - max 16 kerrosta. Selasin eilen lähemmäs sata mallia ja kulutin hyvää neulomisaikaa monta tuntia tässä netin ääressä ja minä en ole edes ravelryssä - onko sinne nyt mentävä sinnekin. Minähän hukun nettiin ihan pian milloin sitä sitten neulotaan.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Ei mämmiä,ei suklaata vaan Rucaa

Lääkitsin pitkäperjantaina makean tuskaani seikkailemalla nettilankakaupoissa. Etsin kaunista, keväistä, jotakin uutta ja ihanaa - ja löysin Araucania Rucaa.
Tämä herkku ei päädy vyötärömakkaroihin ( en edes tee vyötä).



100% sokeriruokoa 100g=241m Tästä tulee huivi minulle itselleni.
Keriessä lanka ei pölynnyt lainkaan, tuntui aikalailla merseroidulle puuvillalle.

Lankakauppa on Tinttamarelli, olen aiemmin asioinut Tampereen messuilla, nyt nettiostos. Kaikki sujui hyvin.
Minulla on näitä periaatteita: ensin tutkitaan itäsuomalaiset kaupat, sitten muut.
Nettikaupoissa asiointi on varmaa, useimmiten saa heti varmistuksen s-postiin onko lankaa saataissa tai sitten näkee montako vyhtiä hyllyssä on, ei tarvitse lähteä kauas lakakauppaan kuulemaan "tällä kertaa sitä väriä ei ole".

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Huhtikuun hömppää

Seijap Heimolasta esitteli eilen illalla Ullasta löytyvää neulehoroskooppiaan. Koska minulla ei ole muuta kerrottavaa niin tehdäänpäs sitten samalla tavalla.

HÄRKÄ (21.4.-20.5.)

Olet oikea himoneuloja. Sinua ei saisi millään ylös sohvalta neulomasta. Ärsyynnyt, kun työ ja kotityöt vievät aika neulomiselta. Kuka viitsisi pestä pyykkiä, kun senkin ajan voi käyttää neulomiseen? Blogissasi esitellään joka viikko uusi valmistunut neule.

Lempilankasi: Rowanin langat.

No, en tiedä olenko enää himoneuloja, sohvaa ei ole mutta aika jumissa olen tuossa tuolissani, pyykit pesee kone, mutta tiskaamisen kanssa on ihan noin. Pitäisikös täällä joskus imuroida...

Rowanin langoista pidän kyllä Summer tweedista.

Sairastelu jatkuu: olen hoitanut itseäni herkuttelemalla - en ole jaksanut tehdä ruokaa, mutta pulla ja kahvi on vienyt nälän pois. Huomenna saisi hakea postista lankaherkkupaketin - yritän kuitenkin käydä huomenna Pieksämäellä kun on lomakin.

Jospa ensi kerralla olisi neulekuviakin.

torstai 1. huhtikuuta 2010

Hyvää pääsiäistä

Katson ikkunasta ulos ja mieleni tekee kauniiseen kevätpäivään mukaan. Kaupassa on lähdettävä käymään. Mietin ostoslistaa, Olen ollut viikonpäivät kovassa flunssassa ja mieli ei ole tehnyt "oikeaa" ruokaa vaan herkkuja. Nyt on kuitenkin katkaistava herkuttelu ja palattava arkeen.
Menossa on kolmas täysin äänetön ts. mykkä päivä, ennen tätä minusta vielä lähti narinaa ja pihinää, joten sain puhuttua tärkeimmät, mutta sitten ääni katosi kokonaan. Näin lomalla asia ei haittaa paljoa ja haittaa kuitenkin: olisin halunnut soittaa matkatoimistoon, nyt olisi aikaa jutella ystävän kanssa puhelimessa, sanoa pari sanaa sinne ja toiset pari tuonne.

Tein muutama vuosi sitten helmimunia, isossa on 700 - 800 helmeä pienissäkin n. 200, näitä tekee mieli tehdä lisää.



Toivottelen kaikille aurinkoista pääsiäistä!

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Juoksuaika

Minulla on juoksuaika, ainahan minä olen arkisin menossa työpaikasta toiseen, mutta nyt on kasautunut menoja aivan erityisesti:
tiistaina 9.3. neuletapaaminen, hyvin meni, mukavaa oli
torstaina 11.3. olisi mobiiliviestikoulutusta, olin töissä
tiistaina 16.3. hieroja piti peruuttaa, olin töissä, uusi aika 30.3.
torstaina 18.3. kampaaja tehty
perjantaina 19.3. työterveystarkastus hyvin meni, ihan antoisa kokemus
maanantaina 22.3 mammografia siirretty 30.3.
perjantaina 26.3. allergologi siirretty flunssan takia 9.4.
lauantaina 27.3. kokous osallistuin skypen kautta
jos tilaisin vielä luomenpoiston maanantaiksi 29.3. kun silloin alkaa loma. En tilannut flunssa sotki
Takanapäin on jo aggressio-ja väkivaltatilanteisiin liittyvä avekkikoulutus (työaikaa)
Suurin osa noista on omaan itseen kohdistuvia asioita, neuletapaamisenkin voisi lukea sielunhoito- ja terapiakäynniksi.
Jäljelle jäävä "vapaa-aika" on käytettävä sukan tekoon.

Minun lankani ovat alkaneet taas huudella tuolta sängyn alta, ja pussinpohjilta, millähän niitä kurnuuttaisi hiljaisiksi.

Kaikille kanssaneulojille oikein hyvää alkavaa viikkoa!

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Nokka kohti tuulta

Olen sillälailla vinksahtanut, että nautin lenkistä tänään.
Kerrospukeutuminen ja tuulenpitävä uloin vaatekerros tekivät lenkistä ihan mukavan, kun kasvot käänsi välillä pois kovimmasta tuulesta.

Sukkalangat löytyivät omasta varastosta, mallikin alkaa olla jo mietitty, siis puikot heilumaan.

Ullakin on ilmestynyt.

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Sukkaako tässä pitäisi tehdä

Mielenkiintoinen kilpailu. Tekisinkö Kalajan kävijän sukat, mamsselin pyhäsukat, kalamiehen sukat vai ...



Pitääpä katsella vähän kirjoja, jospa löytyisi jotakin ideaa.

Vaihtelun vuoksi uusi pohja, saa nähdä pidänkö pitempäänkin.
Ja vähän muitakin muutoksia, aika rajua uhkailla helvetillä kuvien varastelusta, mutta mielessäni on pyörinyt pitkään tuo isältä aikoinaan opittu värssy.

torstai 11. helmikuuta 2010

Mukavaa

Olipa kiva neuletapaaminen tiistaina. Meitä olikin yhdessä ennätysjoukkue, yhteensä kuusi naista, joista nuorin neiti S. vasta 3 kk ikäinen. Hän jakeli ihania hymyjä.
Olipa kiva puhua langoista ja langan värjäämisestä ja kaikesta muusta. Pari tuntia vierähti mukavasti.
Kiitos seurasta kaikille.

lauantai 30. tammikuuta 2010

Sinäkö se olet

Tein aamulla lähtöä järjestötoimintaan ja otin reissukassista n:o 2 (se isompi) reissumeikkipussia ja vilkaisin kassinpohjalle ja yllätys, yllätys...
siellä oli...


kaivatuin, etsityin ja kadonneeksi itketty.
Pieni keräsein.
Nyt kudotaan huivi valmiiksi.

Värit on vain sinnepäin, miten sitä parempia keinovalon aikaan.

Järjestötouhusta sain virtaa itselleni.

perjantai 29. tammikuuta 2010

Loma

Minulla on kokonainen viikko lomaa!

Töissä oli taas koko loppuviikon päiviä, jolloin ammattitaitoani punnittiin.
Ja olo on nyt kuin sillä tiejyrän alle jääneellä.
Onneksi on loma.

tiistai 19. tammikuuta 2010

Talviunta

Kiki nukkuu talviunta, kuin karhu pesässään.
Kaivaudun aamulla pakolliseen suoritukseen työpaikalle ja illallla palaan ilomielin kotiin. Nopea vilkaisu päivän tapahtumiin netissä ja painun peiton alle oikaisemaan selkää ja vihoittelevaa lonkkaa. Kahdeksan jälkeen iltakahvit ja silmät ristissä tehdyt iltatoimet ja pikapikaa takaisin peiton alle.
Onko maailmassa omaa sänkyä parempaa paikkaa?


Olen toki virkannut muutaman pylvään ja ketjusilmukan... valmistuu joskus.

Tänään piti ostaa jotakin, mitä ei ole vuosiin tarvittu, mutta nyt tarvitaan ... toppahousut.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Neuletapaaminen

Kun marraskuun lopussa olimme joukolla neulomassa (=Lettu ja minä), tuntui tammikuun loppu niin kaukaiselta, että sovimme tapaamisen tammikuun 12. päiväksi.
Siis ensi viikon tiistaiksi.

Säätietokin lupailee vähän pienempää pakkasta.
Kaikki entiset ja uudet niin blogilliset kuin blogittomatkin aloittelijat ja konkarit tervetuloa mukaan.
Paikka on sama Lapinlahden käsityökeskus, Juhani Ahontie 6. Aloittelemme n. klo 16.30
. Sovimme samalla jatkosta, missä ja miten usein kokoonnutaan.