Lomalla Irlannissa

 

 Lomailimme viime viikon tiistaista lauantaihin Irlannissa. Pääasiassa olimme pääkaupungissa Dublinissa, mutta teimme myös maaseuturetken. Paikalliset asukkaat kertoivat kauniin ja aurinkoisen sään olevan harvinaisuus, näin pitkää sateetonta aikaa ei ole ollut neljäänkymmeneen vuoteen. Lämmintä oli päivittäin n. 25 astetta.

 

Kaupunkia halkovan Liffey-joen vesi oli paljon tavallista alhaammalla, ja haisi maatuville vesikasveille, mikä haju ei ole sieltä ihanimmasta päästä. Joen yli kulkee lukuisia siltoja, muistaakseni seitsemäntoista. Me kävelimme viiden sillan yli.

Molly Malone, kalakauppias Dublinin kadulla ( taisipa iltaisin toimia ilotyttönäkin, ainakin on vieläkin miesten mieleen... oliko Mollya oikeasti olemassa, on hieman hämärä juttu. Kuitenkin hänellä on patsas kokolailla kaupungin paraatipaikalla.

Kaupunki on täynnä kauniita yksityiskohtia, tässä katulamppu, missä on Irlannin tunnus: apilanlehti. Dublinissa on säilynyt paljon vanhaa arkkitehtuuria.

Jos Molly on kenties mielikuvitushenkilö, on tämä mies elänyt ihan oikeasti. James Joyce patsastelee kaupungin pääkadun liepeillä.

Vietimme koko torstain retkeillen Connemarassa, läksimme 6:15 hotelliltamme ja palasimme klo 21:00. Connemara on Irlannin läntisintä aluetta: suota ja jylhiä vuoria. Autonkuljettaja-oppamme David oli loistava jutunkertoja, huumoriveikko, joka puhui erittäin selvää englantia kuin olisi lausunut runoa. Hänelle oli Connemaran luonnon suojelu sydämen asia, joka tuli selväksi monta kertaa matkamme aikana.

Hiljaisen miehen sillan kupeessa lepäili komea pässi. Välissämme oli kuitenkin oja, ohdakkeita, risukkoa ja aita. Eikä tämä kaveri välittänyt poseeraamisesta. Matkalla näin tuhansia lampaita, satoja lehmiä ja muutaman kauniin Connemaran ponin ja sitä vihreää ruohoa.

Tapamme mukaan pyrimme ruokailemaan joka kerta eri paikasssa, ruoka oli joko hyvää tai erinomaista. Viimeisenä iltana istuimme kelttiläisravintolassa, missä tilasin matkan huipennukseksi tämän vadelmaherkun.

En ole vielä maininnut sanaakaan maan kansallisjuomasta oluesta. Se ei yksinkertaisesti maistu minulle eikä miehellenikään. Kävimme olutpanimon sijaan tutustumiskäynnillä Jamesonin viskitislaamossa. Siellä järjestetään opastettuja kierroksia viskin valmistukseen ja lopuksi oli leikkimielinen viskin tunnistustesti, johon mieheni osallistui ja sai Erinomaisen viskin tuntijan diblomin. Kävimme vielä toisenkin kerran k.o. paikan matkamuistomyymälässä ja ruokailimme samalla sangen tyhjässä ravintolassa. Jälkiruoan tilalle tilasimme lasilliset Jamesonia, jota nautin tässä. Olen aika huono näissä juoma-asioissa, kotioloissa en nauti alkoholia juuri lainkaan. Jos joskus hyvässä seurassa jotakin otan niin se on tavallisesti valkoviiniä. Irlantilainen viski poikkeaa skottiviskistä siinä että se ei ole turvesavustettua ja niin ollen maku on raikkaampi ja pehmeämpi, jopa minun makuuni sopivaa.