sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Neulottu rätti ja muuta höpinää


Minulle myös... siis neulottu luuttu. Tuli niin pieni, että paras laittaa tämä kasvojen pesua varten. Minulla on herkkä iho, en voi käyttää kuorintavoiteita,mutta jospa tuolla pikkuliinalla voisi tehdä kuorinnan. Lanka on Novitan bambua ja sitä meni 15g. Seuraavaksi teen isomman liinan. Kynttilä kertoo eilen vietetystä sähköttömästä tunnista. Paras ystäväni oli vierailulla luonani ja istuimme iltateellä/-kahvilla tuon tunnin eikä sähkövalon puute haitannut mitenkään oloamme, suut kävivät ihan yhtä tiuhaan oli valo lampussa tai kynttilässä. Meillä oli mukavaa.

Tässä pieni kuva-arvoitus: mikä on tämä äitini ikkunalla kasvava härriäinen?
Ei ole mikään ihan tavallinen kukka.



Edellisessä postauksessa oli maininta verhojen ompelusta: tässäpä näitä valmiina: olohuoneeseen unikkoja.



Keittiöön ruusunkukkia ja vihreitä viukuroita.
Kankaat ovat oman kylän kangaskaupasta.

perjantai 20. maaliskuuta 2009

Ihana Elize


Jokohan uskaltaisin ilmoittaa koko kuukauden vaivanneen flunssan olevan takanapäin.
Eilen oli tosin vähän kuumetta ja vetämätön olo on ollut tänäänkin, ääni on edelleen ruosteisen saranan narinaa ja silloin tällöin saan niistää "aivot" pellolle.
Ensi viikko on vuosilomaa, joten tälle kuulle ei tule monta työpäivää: maanantai ja tiistai, jolloin piti lähteä kesken päivän pois töistä. Kuukauden lopussa on pari työpäivää.
Olo on ollut sen verran vetämätön että vaikka käden ulottuvilla on ollut useammatkin puikot ja langat niin mitään en ole saanut tehtyä. Vähän paperikasoja tuuletellessani löysin kuitenkin yhden joskus aikoja sitten tulostamani pitsihuivin ohjeen jota tekisi mieli kokeilla - osaisko sitä vielä neuloa ruotsiksi, - 70-luvulla osasin.


Pitkästä aikaa innostuin ompelemaan. Tosin vain ihan suoria saumoja. Kassissa oli verhokankaat, jotka huutelivat niin että yöunet menivät. Kaivoin sitten kankaat esille, kello oli 3.05, en voinut silloin ihan ruveta ompelemaan, mutta tein työjärjestyksen ja olen tänään pikkuhiljaa surruutellut saumoja. Keittiön verhot ovat valmiit, mitä nyt pitäisi silittää ja olohuoneen verhoista puuttuu alakäänne ja poimutusnauha.

Löysin viime viikolla kaapista hameenaloituksen, joka haluaa valmistua. Siitä puuttuu helmakäänne ja vyötärö. Kangas on kenties Turon palalaatikosta, siis vuosilta 1985-86, kun siellä ompelin taskuja. Hameenaloitus on toki paljon myöhäisemmältä ajalta, ehkä parin vuoden takaa.

Otsikon ihana Elize on ompelukoneeni. Hankin sen 1984, kun ompelin tilaustyönä käsinkudotusta villakankaasta takkeja erääseen liikkeeseen. Tämä on ihan peruskone - ei kirjo eikä koristele, eikä ylipäätään tee mitään omin päin, mutta rouskuttaa farkun taitteet ja muut paksut kohdat yhtä hyvin kuin ohuetkin kohdat. Tosin epäilin tänäänkin, että saatetaan tarvita vippaskonsteja ohuen verhokankaan ompeluun, mutta mitä vielä, kone teki hyvää saumaa. Huomenna, kun ompelut on ommeltu, putsaan pölyt pois ja annan koneelle muutaman tipan öljyä ja jatkan ompeluhommia reilun viikon kuluttua.
Nyt pyykit kuivaan ja silittämään keittiön verhot.
lisäys: koneeni on valmistettu Mitsubishin (mitenkähän sekin oikein kirjoitetaan) tehtaalla Japanissa ja en ole törmännyt missään toiseen samanmerkkiseen.

perjantai 13. maaliskuuta 2009

Elonmerkkejä

Elossa ollaan, mutta huonossa hapessa.
Käsityöt eivät edisty, mitä aloitankin kaiken puran. Tulee liian suurta tai pientä.
Tai muuten kelvotonta. Langat on hyvin esillä, olisi hyvä laittaa laatikoihin, kun joku kävisi ensin niitä hakemassa tuosta nurkan takaa kaupasta.
No, onhan tähän vetämättömään aikaan saamattomuuteen ollut selityksenä flunssa, ei kovaa kuumetta, mutta jaksamisen täysin nollannut olotila. Pef-arvot ( astmaatikot tietävät) ovat olleet jo reilut pari viikkoa 20 -40 % alle normaalin arvon vaikka on ollut lisälääkitys päällä koko ajan.



Ettei olisi vain kuvatonta valitusta ja jaarittelua niin tässäpä kuva yhdeltä mieluisalta retkeltä parin vuoden takaa. Tämä kaunis kalliopinta on Astuvansalmelta, punaväriä kallionpinnassa, ei selviä kuvioita.

Hennan blogista löysin tällaisen testin. Pitihän sitä testata tämäkin asia.

Kuinka suomalainen olet?


[x] Molemmat vanhempasi ovat suomalaisia.
[x] Olet syntynyt Suomessa.
[x ] Sukunimesi päättyy -nen tai -la/-lä.
[x] Tunnet vähintään viisi ihmistä, joiden nimi on Matti/Pekka/Juhani/Liisa/Susanna/Elina.

[ ] Sinun nimesi on Matti/Pekka/Juhani/Liisa/Susanna/Elina.
[ ] Olet alkoholisti.
[x] Olet (ollut) masentunut tai tunnet vähintään viisi ihmistä, jotka ovat (olleet) masentuneita.
[ ] On suuri mediatapahtuma, kun joku ulkomaalainen B-julkkis mainitsee kotimaasi.
[x] Sinulle "rusketus" tarkoittaa sitä, että erottuu lumihangesta.
[ ] Olet kiinnostunut ulkomaalaisten ajatuksista kotimaastasi.

Tähänastinen tulos: 6

[ ] Pidät hernekeitosta ja tiedät, mihin viikonpäivään ja jälkiruokaan se kuuluu yhdistää.
[x] Rakastat suklaata ja/tai salmiakkia.
[x] Rakastat ruisleipää.
[x] Olet ostanut nakkikioskilta makkaraperunat.
[ ] Olet tapellut nakkikioskin jonossa.
[x] Juot kahvia useamman kupin päivittäin.
[x] Syöt perunaa melkein joka päivä.
[x] Itsenäisyyspäivää kuuluu viettää sytyttämällä kaksi kynttilää ja katsomalla, kuinka presidentti kättelee julkkiksia kaksi tuntia.
[ ] Muistelet vieläkin vuoden 1995 jääkiekkomaailmanmestaruutta.
[ ] Muistelet vieläkin, kuinka Aino Acktén lausuma "aja hiljaa sillalla" valittiin kauneimmaksi lauseeksi Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900.

Tähänastinen tulos: 12

[x] Sauvakävelet.
[ ] Kuuntelet raskasta musiikkia.
[x] Seuraat formula 1:tä ja/tai mäkihyppyä.
[x] Marjastat ja/tai sienestät.
[x] Sinulla tai perheelläsi on kesämökki.
[x] Juhlit juhannusta.
[x] Saunot säännöllisesti.
[ ] Halaaminen on mielestäsi rakastavaisten puuhaa.
[ ] Puhut ulkomaalaiselle väkisin englantia, vaikka tiedät tämän ymmärtävän suomea. Toisaalta puhut ulkomaalaiselle suomea, vaikka tiedät, ettei tämä ymmärrä.
[ ] Sinusta suurin osa lauluista, jotka eivät ole mollissa ovat huonoja.

Tähänastinen tulos: 18

[x] Sinulla on jotain Marimekon valmistamaa.
[ ] Sinulla on jokin tuote, jossa on Marimekon Unikko-kuosi.
[x] Sinulla on Iittalan/Arabian/Hackmanin astioita/keittiötarvikkeita.
[x] Luet Aku Ankka -lehteä. hammaslääkärissä totta kai
[ ] Rakastat Muumeja.
[ ] Tasavallan presidentistä puhuttaessa puhutaan "siitä," lemmikkimarsusta puhuttaessa puhutaan "hänestä."
[x] Sinusta järvet eivät ole eksoottisia.
[x] Tiedät, että aamulla ei kuulu puhua.
[x] Odotat että vihreä valo vaihtuu, vaikka kadulla ei olisi yhtään autoa.
[x] Sinusta on ihan tavallista, ettet kävelyllä törmää yhteenkään ihmiseen.

Tähänastinen tulos: 25

[x] Sisällä on liian kylmä, jollei ole vähintään 20°C.
[ ] Ulkona 20°C on liian vähän
[x] Tiedät ainakin viisi eri tyyppistä lunta tarkoittavaa sanaa.
[x] Jos muukalainen hymyilee sinulle, oletat hänen olevan humalassa tai ulkomaalainen.
[x] Sinulle "eurooppalainen" tarkoittaa ihmistä, joka on Länsi-Euroopasta, muttei Pohjoismaista.
[x] Hiljaisuudet keskustelun lomassa kuuluvat asiaan, eivätkä häiritse sinua yhtään.
[ ] Pyydät anteeksi, jos olet minuutinkin myöhässä.
[x] Ymmärrät, että "m" tarkoittaa "kyllä," "nngg" tarkoittaa "ei" ja "mnt" tarkoittaa "huomenta."

Kokonaistulos: 30

Kerro kokonaistulos kahdella, niin saat suomalaisuusprosenttisi.
Olen 60% suomalainen, mitähän se loppu oikein on, sentän 40 %


keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Kysymyksiä ja vastauksia

Varhain aamulla törmäsin kyselyyn Matleenan blogissa. Tässäpä minun vastaukseni.
Vähän paljastuksia minusta, ken halunnee lukea. Jokainen halukas voi viedä listan blogiinsa ja liittää siihen omat vastauksensa. Mutta jätä vinkki kommentteihin, että tiedän tulla perässä!

1. Mitä teit tasan vuorokausi sitten? Neuloin ja purin, ei siitä mitään tullut.

2. Kuinka tutustuit henkilöön, joka on kännykkäsi numeroluettelossa seitsemäntenä?
Opiskelukaveri Kasvattajaopistosta 80-luvulta.

3. Onko sinulla paljon rutiineja? Taitaa olla liikaakin.

4. Oletko rehellinen? Olen.

5. Miksi asut siellä missä asut? Työ toi tänne 1989 ja täällä olen edelleenkin.

6. Osaatko sanoa (kalenteriin katsomatta) monesko päivä tänään on? Kyllä, neljäs maaliskuuta.

7. Koska viimeksi teit itse ruokaa? Eilen, tänään lämmitin sitä mikrossa.

8. Muistatko minkä CD:n ostit ensimmäiseksi? En.

9. Millaisessa asennossa olet tällä hetkellä? Istun työpöydän ääressä, työtuolilla hyvässä asennossa (oikeassa kyljessä lihasrevehtymä yskimisestä.)

10. Millainen perheesi on? Keitä siihen kuuluu? Tilapäismies ja äiti.

11. Mitä haluaisit huomenna tapahtuvan? Kun olisi jo vähän riskimpi olo ( astma on tosi pahana)

12. Kuinka paljon salaisuuksia sinulla on? Työperäisiä salaisuuksia paljonkin, omia ei juurikaan.

13. Näetkö paljon unia? Kerro viimeisin. Näen paljon unia, mutta muistan vähän. Matkustamista, uimista, sukujuttuja.

14. Oletko enemmän ujo kuin villi? Hiukan enemmän ujo.

15. Aistitko, jos sinua tuijotetaan? Kyllä.

16. Ketä kättelit viimeksi? Lääkäriä maanataina, töissä kättelen lapsiasiakkaat päivittäin.

17. Mitä näet, kun suljet silmät? Mustaa.

18. Kuinka monet kengät omistat? Vaikka kuinka monet, kait n. 30 paria, mutta vain kahdet talvikengät. Mökillä on kumpparit, tennarit, parit sandaalit, äidin luona marjakumpparit, sandaalit ja saunakengät, töissä on neljä paria ja kotona komerollinen...

19. Kuinka suuren joukon edessä olet esiintynyt? Ehkä 100-150 ihmiselle.

20. Mikä oli päivän paras juttu? Jaksoin käydä kaupassa.

21. Luokitteletko ihmisiä? "juu, ja diagnosoin" ei hitossa...

22. Kuinka korkealta katselet maailmaa? n. 164 cm:stä.

23. Onko sinulla lemmikkieläimiä? Ei.

24. Kerro joku viehättävä piirre ihmisessä? Hymy silmissä.

25. Oletko tullut enemmän äitiin vai isään? Enempi isään, harkitsen ja harkitsen. "Uappiloin ja arssinoin".

26. Uskotko ihmeisiin? Uskon.

27. Kumpi on kiireisempää aikaa; arki vai viikonloppu? Töissä on jatkuva kiire, illalla kotona kiirettä ei ole. Viikonloppuna yritän pitää lepopäivän.

28. Olitko iloinen herätessäsi aamulla? Herätessä ei polvia jomottanut. Olin levänneen oloinen.

29. Oletko tavannut isovanhempiesi vanhempia? Olen saanut elää 14 vuotta yhdessä äidinäitini kanssa ja minun elämäni on paljon rikkaampi näin. Isovanhempieni vanhemmat ovat kaikki kuolleet ennen minun syntymääni.

30. Mikä tappaa kiinnostuksen (ihmisistä puhuttaessa)? Kaikkitietävyys.

31. Oletko kateellinen muille ihmisille? En.

32. Oletko ollut kirpparilla myymässä? Monet kerrat.

33. Koska eletään elämän parasta aikaa? Tässä ja nyt.

34. Kuinka monta serkkua sinulla on? 9 elossa ja 3 kuollutta, olen tekemisissä vain yhden serkun leslen kanssa.

35. Kirjoitatko päiväkirjaa? Olen kirjoittanut satunnaisesti vuosikymmenet.

36. Koska olet viimeksi itkenyt? Muutama päivä sitten.

37. Mikä muistuttaa viime kesästä? Synttärilahjat.

38. Olemmeko kaikki jollekin tai jotenkin korvaamattomia? Ei jää kuoppaa vesilasiin.

39. Kuvaile hiustesi luonnollista väriä. Tummahko ruskea ja reilusti harmaata.

.40. Kenen nimipäivä on syntymäpäivänäsi? Outin.

41. Oletko koskaan käynyt vessassa elokuvateatterissa leffan aikana? En.

42. Onko sisäinen kauneus vain rumien puhetta? Ei ole.

43. Menetkö koskaan nukkumaan meikit naamassa? Onhan sitäkin sattunut.

44. Osaatko keittää riisiä? Osaan. Keitän vain itselleni, ja aina on kelvannut.

45. Pidätkö yksinäisyydestä? Totta vie, että viihdyn.

46. Onko sinulla unelmia? On minulla unelmia, toivottavasti toteutuvia.