sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Olinhan siellä minäkin

... Tampereella, perjantaina. Paikalla klo 12.30 - 17.40. Aika hyvin siis. Vähemmän väkeä kuin vuosi sitten, lamako.
Tässäpä ostoksiani:

Kirjontapakkaus Käsityön ystäviltä, houkuttelee aloittamaan. Kerä teeteen primaveraa, tuli Modan tilauksen kylkiäisenä. Tulihan sitä siinä kaupassa muutakin, mutta tämäkin houkuttelee aloittamaan.
Anu Pylsyn heijastin, Astuvansalmen hirvi. Ilmainen Pellervo ja kudontaohje jostakin.

Tinttamarellin kassissa salaista. Liisa Sauson käsineet, ne silkkivuoriset.
Vihreän vyyhdin sukkalankaa ja samasta kaupasta Ruusupuiset sukkapuikot ja surinakoukku, sen ostin kun on niin kaunis.











Wax Artin kynttilöitä Rautalammilta, lahjoiksi ja viemisiksi.

Työpaikalleni ostin Toikalta kaiteen n:o 50 pituus 100cm poppanan kutomiseen.
Päivä oli pitkä. Heräsin klo 5.20 ja linja-automme läksi klo 6.45, pitihän minun olla paikalla vähän aikaisemmin eli 6.30 koska olin "matkanjohtaja".
Alkumatkasta oli vähän sekoilua toisen kansalaisopiston lähtijäluettelossa, mutta kaikille oli istumapaikka ja perille osattiin ihan ilman harhailua. Matkaan meni 5 tuntia suuntaansa, mihin mahtui ½ tunnin kahvitauko Vihtavuoressa. Laitoin tukisukat jalkaani, kun muistin sen ensimmäisen matkan messuille. Silloin kierrettiin paljon pitempi matka, ja vieressäni
maitokaupungin emännät siemensivät lehmiään ja tekivät alkionsiirtoja navetoissaan. Istuin hankalasti seinänvieressä enkä voinut liikutella jalkojani, joten nilkoissa ei kiertänyt veri. Olin kuin halkotolpilla, kun pääsin autosta ulos.
Reppua en suosittele messuille mukaan, kantakaa tavaranne kasseissa, sillä olin lähellä saada useammastakin repusta nenääni, turha lisä tungoksessa. Kassit heiluvat "jalkatilassa".
Ruokailutauolla sain kaksi kielituokoita, ensin ruotsia, jota osaan paremmin ja sitten
viittomakieltä. Sen seuraaminen nopeasti viitottuna ja viittomakielen sanajärjestyksessä olikin vaativampi juttu, mutta pääpiirteissään tiedän mitä vieressäni juteltiin.
Tapasin muutaman tutun, en kuitenkaan bloggaajia kuin hänet, joka oli samalla matkalla.
Ennen kotiinlähtöä Tampereelta Pirkkahallinhallin pihalta ulkoa aitosavolainen äitini osti kalakukon (tosin Kerimäellä leivotun).
Matkalla kuuntelin iloista puheensorinaa ja naurua, kun 49 naista nautti matkastaan.
Kotona olin vartin yli yksitoista yöllä. Laskin kassan, olinhan rahastanut sekä matkan, että lippujen hinnan - rahat täsmäsivät.
Paluumatkalla sovimme jo, että perjantaina 13.11.2009 messuilemme seuraavan kerran.
En ymmärrä taaskaan näitä julkaisutoimintoja, muokkasin julkaistua tekstiä, mutta uudelleen julkaisu ei taaskaan onnistu. PÖH!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mustikka ja Amalia, valitettavasti menetin kommenttinne, kun jouduin uusimaan koko postauksen, kun en saanut näkyviin tekemiäni muutoksia.
Kyselitte mikä on surinakoukku, se on valmistettu intialaisesta surinapuusta.

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Hei!
Oletko katsonut asetukset kohdasta, siellä on sellainen kohta että "sallii pikamuokkauksen" (tai jotain) yhdellä napinpainauksella. Siihen "kyllä", jos sitten onnistuu?