maanantai 25. huhtikuuta 2011

Västäräkistä vähäsen

Raskaiden työviikkojen jälkeen olen nauttinut Pääsiäisen suomasta pitkästä viikonlopusta. Kävimme sunnuntaina mökillä tarkastelemassa paikkoja ja paistamassa makkaraa, anoppi olisi halunnut keittää kahvitkin, mutta kun ei ollut mitään kahvileipää.
Kahviteltiin sitten anopin kaupunkiasunnossa.
Olen neulonutkin vähän kesäisempää huivia vaan siitä ei vielä kuvaa, kun on niin alkutekijöissään.

Jäät lähtevät. Västäräkki, tuo lapsuuteni lintu, keikutti pyrstöään jään reunalla.
Tuntuu jo kesältä.



"Pakollinen" krookuskuva mieheni kaverin pihalta, siellä lenteli yksi minulle tuntematon perhonen, jolle olen yrittänyt etsiä netistä nimeä, mutta eipä ole tärpännyt. Tuttuja olivat nokkosperhonen, sitruunaperhonen ja suruvaippa, pikkuöttiäisiä oli myös siivillään, mutta niihin en ole tehnyt tuttavuutta. Yritin kuvata tuota tuntematonta hentelijää, mutta kun käytössä oli miehen kamera niin empäs onnistunut.

Nyt on taas aloitettava työviikko, onneksi vain nelipäiväinen. Kurkku on taas karkea ja vähän flunssainen olo, liekö katupölyjen vai siitepölyjen tuomaa.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Nyt on jo huhtikuu

Eipä ole tullut kirjoiteltua tänne mitään muutamaan viikkoon. Ristipistotyö ei ole vieläkään valmis, vaikka paljoa ei puutu.
Yksi työ kylläkin valmistui. Lomailin äitini luona maaliskuun loppupuolella. Äiti nakkasi minulle yhden pussukan, missä oli viimeistään kevättalvella 1985 aloitettu sukka. Tein sukan valmiiksi ja jopa sen toisenkin sukan. Vaikka otin lomalla yli 100 kuvaa, niin nämä sukat jäivät kuvaamatta. Jätin sukat äidin lahjavarastoon, koska tulivat kummallekin meille hieman liian isot.
Toista sukkaa aloittaessan pähkäilin kuinka saan tiheyden täsmäämään näin pitkän ajan jälkeen, mutta eipä ole 25 vuotta muuttanut neulekäsialaani miksikään.
Toinenkin käsityöpussukka vuosien takaa tuli vastaani, mutta siitä pitää kertoa myöhemmin, kunhan ehdin tarkastella ja valmistella kuvauskuntoon sen pussukan sisällön.

Toissapäivänä oli kivapostin päivä. Laatikossani oli muun mukavan lisäksi iso paketti, mutta ei yhtään vaalimainosta. Paketista paljastui Villavaaran arpajaisvoitto. Harmaata huivilankaa ja Villavaaran Mervin lempilankaa Zitronin Trekking hand art sukkalankaa, joka on minulle uusi mieluisa tuttavuus. Lisäksi paketissa oli hempeän sinisiä kynttilöitä ja ihanaista tummaa suklaata. Ja kaiken muun lisäksi komea kortti. Harmaa lanka hieman ujoa, ei vielä tiedä miksi haluaa, mutta sininen vyyhti hihkuu halusta lähteä huomenna Jyväskylän messumatkalle ja neuloutua huiviksi. Valitettavasti reissukäsityöksi on jo valittu toinen työ.
Kiitos Mervi mahtavasta palkinnosta!



Komea puikkorivi, mutta ei näistä ole neulomiseen.


Konnekoskea olen varmaankin esitellyt täällä ennenkin, tällä hetkellä vettä on sangen vähän.
Minun maisemassani pitää olla vettä.

Huomenna sitten Jyväskylään.