tiistai 4. tammikuuta 2011

Mikä ihana päivä

Nautin täysillä kasvo-ja jalkahoidossa. Ihaninta oli olla lämpimässä, mutta ei kuumassa höyryssä. tuntui kuinka myös nenä ja nielu saivat kosteasta höyrystä osansa. Iho tuli hoidossa todella pehmeäksi eikä kuivuus enää kiristä missään.
Käsityö on mennyt tänään taaksepäin. Purin nuo etupistot pois, olin tyytymätön työn jälkeen ja haluan tehdä ne vähän toisella tapaa nyt kuin mitä ennen olin tehnyt.

Ennen joulua vaivanut unen puute alkaa olla poissa, olen nukkunut pitempiä yöunia ja alkuillan torkutkin. Näen paljon unia, yllättävistäkin asioista.

Sain myös kivaa postia: plan kummipoikani lähetti kivan piirustuksen.

Aurinko paistaa mäen takaa ja riisipellot ovat hyvässä kasvussa, tulevaisuus on turvattu. Kiitos kummilapseni.

Jos päivään haluaa jota negatiivista niin en pidä enää tästä pakkasesta, aina uloslähtiessä pitää pukea valtavasti vaatetta päälle ja autojen pakokaasu jää ikävästi leijumaan ilmaan joten hengittäminen on siinä ilmassa on hyvin vaikeaa ja niin ollen voin kävellä hiipimisvauhtia.

Loppuun varoitus: älkää hyvät lukijani suinkaan tuudittautuko odottamaan päivittäistä viestiä tänne, tämä kirjoitusvauhti aivan tilapäistä ja into sammuu varmaan pikapuoliin - nyt on vaan tuntunut hyvälle kun on ollutvähän käsityöasiaa mitä kirjoittaa.

2 kommenttia:

intsu kirjoitti...

Kasvo ja jalkahoidot ovat kyllä ihania! Rentouttaa ja virkistää valtavasti. Kasvohoitoihin en useinkaan pääse,mutta jalkahoidoissa on pakkokin käydä diebeteksen vuoksi. saan terv.kesk. ilmaisen jalkahoidon 2-3 kertaa vuodessa ja sitten 2-3 kertaa vuodessa itse maksan ja käyn härmän kuntokeskuksessa hoidattamassa kipeät jalkani.Ai sinullakin on kummilapsi,niin minullakin:)
Oikein Hyvää tätä alkanutta vuotta Sinulle!

Sartsa kirjoitti...

Hyvin on lähteny purkamisetkin näemmä käyntiin tänäkin vuonna. :D
Kyllä siitä vielä hyvä tulee!
Toi vuosikatsaus oli kiva.