tiistai 2. joulukuuta 2008

Härpäke


Kehnot kuvat.
Härpäke eli leuanlämmitin on valmis. Kevättalvella 1966 oli kovia yli 30 asteen pakkasia ja silloin paleltui ekaluokkalaisen leuanalus. Sen jälkeen on syksyinen pohjatuuli saanut ihon aristamaan .
Pidän aina takin kaulukset korkealla ja minulla voi olla kaksikin kaulahuivia kaulassa (toinen takin alla ja toinen pitämässä takin kauluksia pystyssä.
Tampereen messuilla annettiin lehtitilauksen kylkiäisenä yksi kerä Teeteen Primaveraa.
Yhdestä kerästä nyt ei paljoa tee, mutta ajattelin sen kuitenkin riittävän kaulanlämmittimeen. Olin joskus katsellut Knittystä Tudoraa ja nyt tartuinkin tuohon malliin. Neuloin ihan ohjeen mukaisesti ja eilen illalla sain työn pois puikoilta, enkä ollut tyytyväinen: liian lyhyt, muistutti hirttoköyttä ja napituslista ei ollut yhtään mieleinen. Päätin, että jotakin on tehtävä, mutta mitä... asia jäi hautumaan yöksi ja viiden maissa heräsin ja ajatus oli kirkastunut, purin napituslistan pois, loin yhden mallikerran 12s ja napituslistaa varten 6s. Kiinnitin uuden neuleen ennen tehtyyn neuloessa ja kun työ valmistui olin tyytyväinen. Sovittelin tuossa kuvia ottaessa ja voi olla että tätä voi pitää, ei kutittanut ihan hirveästi. Napit menee vaihtoon, tähän hätään ei ollut sopivampia nappipurkissani.

Tekniset tiedot: Teetee Primavera väri 586
50g, 75% merinovilla 25% silkki, kerä n. 115m, sopivan tiheyden sain 3½ puikolla.
Lankaa meni 35g.

Nyt lähden testaamaan toimivuutta kauppareissulle, olen siis taas saikulla ja syykin on vanha tuttu riesani: astma.

Jälkikirjoitus: lämmin, takin alla mukava, eikä pahemmin kutittanut (minulla on villa-allergia)
taidan tilata lisää tätä lankaa.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kiva idea :) Mullakin on sama tyyli, kaulan pitää olla aina kunnolla lämpimästi peiteltynä !