sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Mihin aika menee

Sitten syyskuun olen pari kertaa ajatellut tämän blogin päivittämistä, mutta ajatuksen tasolle se on jäänyt. Jos blogin nimi on käsityöt, niin pitäisi olla edes jotakin aihetta sivuavaa kerrottavana, parempi olisi olla kuviakin.
Mitä sitten olen tehnyt - vastaan yhdellä sanalla. Töitä!
Maanantaista perjantaihin menen kahdeksaan, palaan josku neljän maissa, paitsi jos joudun vaihtamaan työvuoroa tai tekemään kaksi vuoroa perätysten. Ylitöitä on kertynyt kuusitoista tuntia.Yksikössämme on töissä neljä, pitäisi olla, mutta ja mutta useimmiten on vain kaksi. Minä olen toinen niistä. 
Torstai on viikon rankin päivä, sen jälkeen ei jaksa kuin raahautua kotiin. Käsitöitä teen joskus vähän - mitään valmista ei ole tullut. Nyt työn alla on pyjaman housujen lyhennys ja myssyn neulomus- milloinkahan sekin valmistuu.
Tällä hetkellä seuraava työpäivä on 5.1. siihen saakka lomaa, ansaitusti!

Joulu tulee.
Tulkoon ja menköön. 
En ole millään tasolla jouluihminen, en ymmärrä joulukoristeiden laittoa, en pikkujouluja, erityisiä jouluruokia, voihan niitä syödä milloin vain. 
Minulla on tietysti joulutraumani, niistä ei sen enempää. 
Jos jokin ruoka nyt pitää tähän juhlaan liittää niin olkoon rosolli ja kinkku. Molemmat sopivat ruokavaliooni. Yksi herkku minulla on myös - sekahedelmäkiisseli, omatekoinen riittävän sakea. 

Tällä kertaa kuvatonta - yritin kuvata lähikoivua, missä oli kolmetoista harakkaa yhtä aikaa, mutta kuva ei onnistunut.

Jos tänne vielä joku lukija eksyy toivottelen Joulurauhaa!


4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Täällä yksi eksyjä. Oikein hyvää ja ansaittua joulun aikaa!

Seijasisko kirjoitti...

Hyvää joulua ja ansaittua lomaa!

sartsa kirjoitti...

Rentouttavaa joulunaikaa sinulle. Eläköön vapaapäivät! Älä väsytä itteäs loppuun.

Anja/Amalia48 kirjoitti...

Minähän tiällä sillon, tällön kurkin vain kun useimmiten on ollut se tuttu päivitys näkösällä.....niin kuin useimmissa muissakin blogeissa nykyisin:(
Minäpä toivotan sinulle mukavii lomapäivii ja Joulun jatkoja!
Out muuten niitä minun matkassa kulukijoita aena siitä asti, kun alottelin oman blogini pittoo :)