Nomen est omen

Vuosia sitten Tampereen messuilta tarttui mukaan  yksi vyyhti sarisilkkilankaa, josta neuloin 2o2n pipon.
Piposta tuli vaan vähän isonlainen, sellainen etä oli helposti silmillä ja pyöri päässä. Niinpä ennen joulua yhtenä iltana iski purkamispuuska ja vetäisin pipon kerälle, samalla silmukkamäärällä, mutta viitosen puikot vaihdoin neloseen aloitin pipon uudelleen. Neule oli jouluna mukana mutta ei jatkunut pyhinä. Joulun jälkeen yhtenä aamuna vamis viisisenttinen näytti ankealle ja ilottomalle neulepinnalle ja niinpä tatuin taas lankaan ja kerälle. Seuraava aloitus on sitten tässä, tunturineuletta ja pipo on sopivan kokoinen.
Kun vielä laitan ohuen kuminauhan tuohon ihan reunaan niin tämä on taas uusi ja ihanan lämmin pipo.
Kuvassa pikku kattilan päällä ja valkoinen ei ole lunta vaan langan omaa monivärisyyttä. Korostui kun kuvasin ulkona.

Joulun jälkeen valmistuivat myös nämä vauvan sukat entiselle työkaverille ja viime sunnuntaina neuloin tuon peittotilkun. Se olikin kova homma. Löysin jämälankakerän sukkalankaa ja ajattelin tehdä siitä yhden peittotilkun ehkä enemmänkin Uutisvuotoa ja Morsea katsellessa aloitin-purin kun oli rumaa jälkeä, aloitin uudestaan ei kulkenut neule, ei purin aloitin toisella tapaa... aloitin seitemään eri tapaan, mutta kun ei niin ei. Vuorokausikin ehti siinä vaihtua mutta tilkku oli vaan alkutekijöissään. Sitten sunnuntaina Poirotin kanssa sain 202n ruudutuksella tilkun aikaiseksi.

Nyt puikoilla ei ole mitään, pitänee pistellä vähän sitä kirjanmerkkiä.