tiistai 31. elokuuta 2010
Tunnustan
Amalia laittoi tämän eteenpäin seitsemälle ensimmäiselle kävijälle.
Sääntöihin kuuluu tuunustaa seisemän asiaa itsestään.
1. Nukun usein päiväunet. Arkisin työpäivän jälkeen, mutta myös viikonloppuisinkin.
2. En pidä siivoamisesta, enkä ole koskaan pitänyt, välttämätön pakko, jota välttelen parhaani mukaan.
3. En ole enää pariin vuoteen värjännyt hiuksiani vaan olen ylpeä harmaistani.
4. Olin viisikymmentä ensimmäistä elinvuottani kiltti tyttö, nyt olen opetellut pitämään puoliani ja sanomaan EI, hankalaa on ollut, mutta totuus on, että minä voin paremmin.
5. Minulle televisio on radio, kuuntelen draamaa ja dokumenttejä, mutta kuvaa katson harvoin.
6. En voi mennä illalla nukkumaan, jos hampaat ovat pesemättä. (Kiitos äiti!)
7. Törmään hyvin harvoin kaimoihin, tänä vuonna yksikään lapsi ei ole saanut nimeäni.
Nyt sitten pitää vielä jakaa tämä seisemälle eteenpäin. Siis olkaapa hyvät:
Lettu, Sade, Tanja, Ixu, Mari,ja Palaga ja Amalia myös vaikka teillä jo tämä onkin.
keskiviikko 25. elokuuta 2010
Yhdellä sanalla
Annitannilla oli tälläinen meemi blogissaan ja nappasin sen mukaani!
KÄYTÄ VAIN YHTÄ SANAA
1. Missä kännykkäsi on? - pöydällä
2. Puolisosi? - kotonaan
3. Hiuksesi? - takussa
4. Äitisi? - kotonaan
5. Isäsi? - kuollut
6. Suosikkisi? - Kari Tapio
7. Unesi viime yönä? - unohtunut
8. Mielijuomasi? - fanta zero
9. Unelmasi/tavoitteesi? - tasapainoinen
10. Missä huoneessa olet? - kamarissa
11. Harrastuksesi? - käsityöt
12. Pelkosi? - sairastelu
13. Missä haluat olla 6 vuoden päästä? - elossa
14. Missä olit viime yönä? - sängyssäni
15. Jotain, mitä sinä et ole? - äiti
16. Muffinssit? - kaloreita
17. Toivelistalla? - talvitakki
18. Paikka, missä kasvoit? - koti
19. Mitä teit viimeksi? - luin
20. Mitä sinulla on ylläsi? - alusvaatteet
21. Televisiosi? - auki
22. Lemmikkisi? - nolla
23. Ystävät? - parhaita
24. Elämäsi? - arvokasta
25. Mielialasi? - tasainen
26. Ikävöitkö jotakuta? -puolisoa
27. Auto? - pikavuoro
28. Jotain, mitä sinulla ei ole ylläsi? - korut
29. Lempikauppasi? -Sokos
30. Lempivärisi? - sininen
31. Milloin nauroit viimeksi? - tänään
32. Milloin viimeksi itkit? - eilen
33. Kuka lähettää tämän edelleen -joku
34. Paikka minne menet yhä uudelleen ja uudelleen? -mökki
35. Henkilö, joka s-postittaa minulle säännöllisesti? - puoliso
36. Lempiruokapaikka? - ravintola
37. Unelmalomasi? - Pariisi
38. Mikä ei ota sinussa syntyäkseen? - siivous
39. Mistä nautit? - valmistumisesta
40. Miten voit? - kohtalaisesti
Ottakaas mukaan ja tehkää!
Jos nappaat jätä jälki niin käyn lukemassa.
torstai 5. elokuuta 2010
Selviytymisohjeita myrskyn varalle
- Myrskyn raivokkaimmiksi hetkiksi kannattaa varata turvalankaa hiplattavaksi.Mieluiten useampikin kerä.
- Jos pimeys ei ole totaalinen, voi aloittaa uuden neuleen kunhan ohje on tulostettu etukäteen. Varminta on tehdä etukäteen muutama myrskyaloitus valmiiksi sellaiseen paikkaan että ne löytää heikon taskulampun valossakin. Esim. olkkarin pöydälle.
- Salaman valo ei riitä pitempään ohjeen lukemiseen.
- Älä käytä metallipuikkoja ja koukkuja.
- Patalapun/ tiskirätin voi yrittää neuloa ilman valoa, kunhan laittaa tasaluvun silmukoita ja malliksi vaikkapa ainaoikeaa.
- Päättelyt ja puikoilta pudonneet silmukat on viisainta jättää myrskyn jälkeiseen aikaan.
- Jääkaapin/pakastimen sulamistuhojen ehkäisemiseksi aloita syöminen heti.
- Älä hätäänny tielle kaatuneista puista - ne antavat lisäaikaa neulomiseen, kun ei voi mennä muualle.
maanantai 2. elokuuta 2010
Se pyörii sittenkin - elämää on lomankin jälkeen
Menin töihin kuin olisin ollut menossa aivan uuteen työpaikkaan, mutta aika pian muistista löytyivät niin salasanat ja käyttäjätunnukset kuin se viime viikolla kateissa ollut sormiaakkosten P-kirjain. Sen verran muistin viime viikolla, että P tehdään vähän samalla tavoin kuin O mutta yritin tehdä sitä etusormi-peukalo-otteella kun oikein tehdessä P:n silmukka tehdään keskisormi-peukalolla ja P:n varsi on etusormi siis näin. Klikkaa kirjainriviä niin kirjain kasvaa.
Vielä kuva Visbyn kauniista ei betoniporsaasta vaan betonipässistä. Ollapa meilläkin tällaisia.
Hyvän loman jälkeen on kiva tehdä taas töitä ja tienata humputtelurahat seuraavaa lomaa varten.