keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Helatorstaita odotellessa

Odottelen toiveikkaana tulossa olevaa pitkää viikonloppua, olen perjantaina vuosilomalla ja toivon pääseväni mökille lauantaina. Minähän olisin ollut valmis vaikka tänä iltana menemään, mutta mies tekee perjantaina opiskeluihinsa liittyviä labratöitä.
Onnistuin mitottamaan voimani tälle kolmen päivän työviikolle niin, että olin tuossa kuuden maissa, kun tulin töistä yhtä väsynyt kuin olen tavallisesti perjantaisin.
Voimia on imenyt myös astmani, sairastui viikolla 12 flunssaan, mistä seurasi astman pahenemisvaihe, josta toipumiseen onkin mennyt nyt jo seitsemän viikkoa. Olen syönyt yhteensä neljä tablettikuuria ja ottanut noita hengitettäviä lääkkeitä ihan urakalla.
En toki ole ollut poissa työstä kuin kolme ja puoli viikkoa, joista kaksi oli vuosilomaa ("tunnollinen" sairastaa lomallaan) sillä jouduin menemään töihin vajaakuntoisena kun piti ottaa yksi näyttötutkinnon suoritus vastaan.
Sairastamisen takia olen jäljessä aikatauluistani, olisin halunnut käydä Kuopiossa yhtenä lauantaina huhtikuussa, mutta se jäi tekemättä ja nyt on toukokuu puolessa välissä. Jos perjantaina saisi sitten hoidettua näitäkin asioita pois.
En ole aiemmin täällä blogissa kertonut tarkasti työstäni, enkä kerro nytkään, mutta se on sekä fyysistä että henkistä, ihmisläheistä - ottaa ja antaa paljon. Viime syksystä saakka olen hakenut vastausta hyvin vaikeaan ongelmaan eikä mikään käytettävissä oleva keino ole auttanut, mutta en ole antanut toivon kuolla, vaikka se on joskus ollut hyvin lähellä.
Neulon tällä hetkellä yhtä lupausta. Niitä on niin helppo antaa, joten pitää ne annetut lupaukset pitääkin. Mieluista tämä on, edistyy vain hyvin hitaasti. Tänään heräsin niin aikaisin, että ehdin tehdä jonkin aikaa jo aamulla. Aamulla ennen töihin lähtöä neulominen on sellaista pehmeää siirtymistä päivään. Yritän kaiken aikaa ottaa tämän neulomisen harrastuksena, mieltä rauhoittavana ja voimaanuttavana kokemuksena enkä minään urakkatyönä. Käteni eivät kestä enää kovaa kiirettä neulomisessa.

1 kommentti:

Äipän touhut kirjoitti...

On hyväkin ettei kerro. mitä työkseen tekee, koska sitten voi alkaa tulla kysymyksiä ongalmiin varsinkin jos työ liittyy ihmisten auttamiseesn.
Olimme viime kesänä avioliittoleirillä ja meidän ryhmässä ei kerrottu mitä tekee työkseen vasta viimeisessä ryhmätapaamisessa kerrotiin omat ammatit. Lepää ja nauti sekä kerää voimia uuteen työviikkoon. Neulominen on terapeuttista kuin myös rentouttavaa.