tiistai 17. marraskuuta 2009

Ihmisten ilmoilla

Tampereen reissu on tehty ja kotiin palattu.
Lähdin kotoa ennen seitsemää perjantaiaamuna, mutta jouduin muutaman askeleen jälkeen palaamaan, kun huomasin unohtaneeni puhelimen pois matkasta.
Viisi tuntia linja-autossa riiti paitsi yhteen sukanvarteen niin myös työkaverin kanssa maailmanparantamiseenkin. Ehdimme jopa puhua työpaikkamme vuosien takaisista hankalista asioista, jotka onneksi ovat nyt takanapäin - ainakaan eivät voi toistua samanlaisina.
Olimme Tampereella heti kahdentoista jälkeen ja aloitin systemaattisesti kiertää A-hallia. Välillä kävin ruokailemassa ja palasin kierrokselleni. C-hallissa kävin muotinäytöksessä ja kiersin myös sen ensin järjestelmällisesti.
Lähempänä poislähtöä palasin ostoskierrokselle. Mukaan tarttui ainakin silikonisormustin (kun oli kuin karkki, niin kaunis) ruusuntekolaite, lisäpuolia työpaikan ompelukoneeseen, parit pitsiaddit ja joululahja sekä anopille että miehelle. Lankoja ostin vain vähän metalliompelulankaa ja hopealangasta askarreltavien joulupallojen tykötarpeet ja ohjeen.
Lähtöhetkellä vielä muutama vatruska ( herkkuani) lauantaiaamun aamukahville.
Paluumatka sujui hyvin ja äitini tuvan kello oli 22:05 kun laitoin tupaan valot.
Mielestäni messuilla oli vähemmän väkeä ja muutama entuudestaan tuttu näytteilleasettajakin puuttui joukosta. Ainakin kankaankutojien joukko on harvenemassa ja tarvikeiden kysyntä pienenee, epäilen laman koettelevan tämän alan yrityksiä kovalla kädellä ja voi olla että joku firma kaatuukin kovassa kilpailussa. Neulelankoja maahantuovia ja myyviä yrityksiä on syntynyt viime vuosina muutamia, mutta kudontapuolelle ei ole tullut vielä uutta innostusta.
Kuvia ei ole taaskaan. Minun pitää topakoitua tässä kuva-asiassa ja on tuo topakoituminen tarpeen muutenkin, vain suunnittelu luistaa tällä hetkellä - toteutus laahaa maata myöten hitaasti jos lainkaan.

1 kommentti:

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Silikonisormustin kuulostaa hauskalta, vois olla käytössä kätevä. Silloin harvoin kun tartten, käytän mamman perintösormustinta, joka on mulle liian pieni.. ei kiva.. ;o)

Tampereella varmasti vierähtää helposti koko päivä! (
Varmasti noita käsityöalan firmoja menee nurin, kun sanotaan, että kuljetusalan yrityksiäkin keikahtaa joka päivä.)