perjantai 10. heinäkuuta 2009

Lomalla sitä ehtii ja kerkiää

Kävin sulattamassa äitini pakastimen.
Äitihän katkaisi kätensä (oikean) juhannusaattona ja on tarvinnut monenlaista apua sittemmin, nyt omasta itsestä huolehtiminen alkaa sujua, mutta on kuitenkin töitä, joita ei voi itse tehdä. Samalla reissulla valmistui kokonaista KOLME kappaletta uusia töitä, joista ei valitettavasti ole kuvia.
Kuten jo aiemmin kerroin, Hulina-kissa ilmoitti tarvitsevansa uuden lelun. Äiti haki ullakolta ison pussillisen fritidsgarn-tutkaimia*). Niistä minä sitten virkkaamalla ja huovuttamalla tein nuo kolme kissan hiirilelua. Kaksi on harmaa-hvalkeakirjavia ja kolmas pienempi koko harmaa.
Menomatkalla kävin Kuopiossa, enkä käynyt ( jos olen ihan rehellinen niin en ehtinyt) lankakaupassa. Oli siinä työtä ja tekemistä kerrakseen kun välillä ravasin kellarissa pakastimen kimpussa.. Kävin pankissa, ostin housut ja torilta lihapiirakan, (kuka voi vastustaa Hanna Partasen lihapiirakoita nam!)
Nyt pitää lyhentää omat ja miehen housut, ommella vähän muutakin, pakata laukkuun reissuvaatetta ja kakkuvuoka (mökillä ei ole moista kapistusta) ja siistiä ympäristöä sekä sopia naapurin kanssa kukkien kastelusta.
Ensin on sukulaisparin 50+50-vuotisjuhlat huomenna ja sitten kohti Lontoota, josta palaamme torstaina aamuyöllä, sitten mökille ja siellä sukuneuvoston kokous perjantaina. 20.7. tulee nuohooja ja joskus loppukuusta metsänhoitoyhdistyksen metsäneuvoja. Sopivassa välissä pakastetaan mansikoita ja johan minä näin sinistyviä mustikoitakin.

Vaikka tuo äiti ei ole tuon vaivaisempi olekaan, olen alkanut ymmärtää omaishoitajan työn raskautta. Kun vuosia huolehii toisesta ihmisestä jatkuvasti on lomapäivänsä ja lepotaukonsa ansainnut. Omaishoitaja on usein itsekin jo ikääntynyt ja hoidettava tarvitsee monenlaista huolenpitoa.

*) tutkain= langanpätkä, joka kangaspuilla kutoessa jää loimen lopusta tähteeksi. Usein n. 60 - 80 cm.

3 kommenttia:

Maddaleena kirjoitti...

Hyvää matkaa Lontooseen ja riemukasta lomaa!

Unknown kirjoitti...

Ooh, Lontooseen :D Mukavaa matkaa ja leppoisaa lomaa !

Heli S. kirjoitti...

Kiitos kommentista. Odotan innolla koulun alkua ja ainakin oletan viihtyväni oikein hyvin :)
Lisään blogisi seurantaaan.